
kuva: Jimi Soinila
Ilves voitti reilu viikko sitten KTP:n puhtaasti 2–0. Eetu Vertainen on löytänyt maalijyvän ja hän vastasi molemmista osumista. Toisessa päässä kenttää Rasmus Leislahti piti toista kertaa tällä kaudella maalinsa koskemattomana liigapelissä.
– Meillä oli peli vähän haastavaa ekalla puoliajalla, mutta sitten taisteltiin ja saatiin omanlainen kontrolli siitä. Totta kai samalla puolustimme hyvin, eikä minulle juuri jäänyt tekemistä, Leislahti kertaa.
Entä kumpi olisi mieluisampi pelin luonne, maalivahti aivan toimettomana pitää nollapelin vai että useiden huipputorjuntojen lomassa jokunen pallo menee selän taaksekin?
– Kyllä nollapeli on aina parempi. Se tarkoittaa sitä, että joukkue on tehnyt hyvän duunin. Takaiskuja ei tule ja pisteitä on helpompi kerätä.
KTP-voiton myötä Ilves nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Pian sen jälkeen Leislahti ja neljä muuta tupsukorvaa matkasivat U21-maajoukkueen leiritykseen. Loppuhuipentuma oli tiistai-iltapäivän vierasottelu Slovakiaa vastaan. Palautuminen pitää aloittaa nopeasti, sillä Ilves kohtaa FC Lahden jo torstaina. Lyhyen aikavälin tavoitteiden lisäksi Leislahti hamuaa jatkossakin ulkomaisille pelikentille.
– Ilveksen joukkuessa meillä on meininki hyvällä mallilla. Toivon, että voitot jatkuvat ja olemme mahdollisimman korkealla sarjassa. Henkilökohtaisesti tärkeää on päästä pelaamaan. Haluan näyttää, että kuulun oikeasti tälle sarjatasolle.
– Lähivuosina tietysti olisi hienoa ottaa uusi askel eteenpäin. Yksi tärkeä osa siinä on maajoukkuekuviot. Niihin on aina kunnia saada kutsu. Kokoonnuimme viikko sitten sunnuntaina ja tässä on pitkä yli viikon rupeama. Takaisin tullaan toivottavasti vahvempana, Leislahti kertoi ennen Slovakia-ottelua, jossa hän pelasi viimeiset puoli tuntia pitäen maalinsa koskemattomana.
Leislahden kolme kovaa:
ruoka: pestopasta
elokuva: Fast & Furious
lämpimänä kesäiltana: Ulkoilu kavereiden kanssa. Kesä on lyhyt, joten siitä pitää ottaa ilo irti.