
Viime kaudella Ilveksen nuorta joukkuetta johti kentällä Lauri Ala-Myllymäki, jota päävalmentaja Jarkko Wiss piti yhtenä Veikkausliigan parhaimpana kotimaisena pelaajana. Itsekin vielä suhteellisen nuori ”Lämmi” pelasi kypsää peliä molempiin suuntiin ja teki armottoman määrän töitä pelin aikana.
Kauden lopulla alkoi näyttämään siltä, että siirtyminen ulkomaille alkoi olla ajankohtainen. Jopa valmentaja toivoi Laurin pääsevän urallaan seuraavalle askelmalle. ”Laurin kannalta olisi tärkeää päästä eteenpäin ja yritän auttaa häntä siinä”, totesi Wiss kauden lopulla lehtihaastattelussa.
Nuoren Ilveskasvatin tähtäimessä oli nimenomaan ulkomaiset seurat, vaikka kyselyitäoli tullut myös kotimaisilta seuroilta. ”Sinne (ulkomaille) on tähtäin ihan selkeästi. Tavoite ei ole missään nimessä se, että siirtyisin toiseen seuraan kotimaan sisällä”, Lauri kertoi Veikkausliigan sivuilla.
Vaikka kyselyitä olikin ja näytilläkin käytiin, niin aivan ei Lauri löytänyt sitä, mitä oli hakemassa. Helmikuun puolessa välissä hän allekirjoittikin Ilveksen kanssa kaksivuotisen sopimuksen, mikä ilahdutti niin valmennusta kuin kannattajiakin. ”Lauri on meille valtava voimavara tulevalle kaudelle. ”Lämmi” tuo paljon hyviä asioita lisää peliimme. Hän on harjoitellut koko talven meidän mukanamme ja hän on hyvässä fyysisessä kunnossa”, kertoili Wiss tuolloin.
”Siirtyminen oli tuolloin talvella lähellä, ja onhan se tietenkin edelleen”, kertoo Lauri nyt tuosta ajanjaksosta. ”Suomessa Ilves on koko ajan ollut minulle ykkösvaihtoehto. Päivittäinen harjoittelu on täällä todella laadukasta ja siksi Ilves on hyvä paikka kehittyä pelaajana. Meillä on koossa erittäin hyvä joukkue ja mitaleista lähdetään ehdottomasti taistelemaan”, avasi Lauri päätöstään helmikuussa.

Laurin rooli joukkueessa on edelleen todella tärkeä. Hänen työmääränsä ja joukkueen eteen pelaamisensa yhdistettynä taitoon ja taktiseen pelaamiseen tekee hänestä edelleen yhden Veikkausliigan suurimmista tähdistä. Nyt Ilveksen joukkue on kokeneempi kuin vuosi sitten, joten aivan niin paljon ei nuorukaisen tarvitse omille harteilleen ottaa. Vastuu jakaantuu tasaisesti jokaiselle pelaajalle ja joukkue onkin osoittanut olevansa myös henkisesti kova joukkue. ”Henkinen vahvuus tulee varmasti siitä uskosta omaan tekemiseen. Kun tietää, että ollaan treenattu viikolla hyvin, niin peleissä ei tule yllätyksiä tai jäätymisiä, vaan uskotaan koko ajan itseemme”, kehuu Lauri joukkuettaan.
Juuri voitettu Suomen Cupin mestaruus on Laurille tärkeä. ”Cupin voitto kasvattajaseurassa on toteutunut unelma ja pillin soidessa oli todella mahtava fiilis”, hän innostuu muistelemaan. Nytkin on tamperelaisilla kentillä tuhansia pikkuilveksiä pelaamassa ja heidän unelmissaan on päästä kokea sama, minkä Lauri sai kokea Maarianhaminassa.
Valmennukselle Lauri jakaa vuolaat kiitokset. ”Valmennus on ensiluokkaista! Olen pitkään ollut samojen valmentajien kanssa tekemisissä ja on hieno nähdä, kuinka hekin haluavat koko ajan kehittää toimintaa ja kääntää uusia kiviä, jotta voitaisiin tehdä asioita vielä paremmin”, hän osoittaa kiitoksensa valmennustiimille.
Eikä kiitokset jää pelkästään valmentajiin, vaan koko seuralle löytyy kiitosta. ”Ilveksessä ollaan pystytty vuosi vuodelta petraamaan monella saralla, ja se on tullut työn kautta, eikä epätoivoisilla riskillä tai tuurilla”, hän ylistää seurajohdon pitkäjänteisyyttä ja osaamista. ”En näe mitään syytä, miksei Ilves voisi pysyä jatkossakin huipulla”, hän vielä jatkaa.
Laurin arki on tyypillistä jalkapalloammattilaisen arkea; kaikki tapahtuu jalkapallon ehdoilla. Joo, mun arkeen ei mitään ihmeempiä kuulu”, naurahtaa Lauri salaperäisesti. Kitaransoittoa harrastava Ilvespeluri on kuitenkin mielissään, kun on löytänyt uuden soittokaverin. ”Kuulin vasta hiljattain, että Johkukin (Johannes Luukkanen) aloitti soittelemaan kitaraa. On mukavaa vastapainoa (jalkapallolle) soitella ja niistä jutuista ollaan Johkun kanssa juteltukin. Johku on kyllä varmasti nyt jo parempi kuin mä”, Lauri naurahtaa.
Laurin otteita pääsee seuraavaksi seuraamaan ensi lauantaina, kun Ilves matkaa Vaasaan VPS:n vieraaksi. Mikäli et lähde paikan päälle ottelua seuraamaan, niin muista katsoa ottelua Ruutu-palvelusta. Seuraava kotiottelu Ilveksellä on sunnuntaina 7.7. klo 18.30 Tammelassa, kun vieraaksi juoksee SJK Seinäjoelta.