Lauri Ala-Myllymäki ehti piipahtamaan Tampereella – odottaa Serie A:ta innoissaan

Vuoden alusta italialaiseen Venezia FC:hen siirtynyt Lauri Ala-Myllymäki pääsi kesäkuussa käymään Suomessa. Joukkue nousi ensi kaudeksi Serie A:han, joten Laurilla on edessään todella mielenkiintoinen kausi. Suomen kesässä hän aikoo sekä rentoutua että harjoitella.

Ilveksestä Italiaan siirtyneen Lauri Ala-Myllymäen ensimmäinen kausi ei aivan ollut odotetun kaltainen, sillä hän loukkasi polvensa ja joutui jäämään sarjapeleistä kokonaan pois. Kaudesta jäi joka tapauksessa erittäin hyvä maku suuhun, sillä ensi kaudella joukkue pelaakin Serie A:ssa.

 – Päällimmäisenä jäi mieleen hieno kausi joukkueelta sekä nousu Serie A:han, mikä olikin todella makea päätös kaudelle. Itse olin nousukarsintojen aikaan vielä toipilaana, enkä päässyt pelaamaan, mikä olisi tietysti ollut mahtava kokea. Vaikka polvi olikin jo siinä kohtaa ookoo kunnossa, niin ihan pelikunnossa se vielä ollut.

Vaikka loukkaantuminen luonnollisesti harmittaakin kovasti, ei se ole lannistanut Lauria millään tavalla.

 – Loukkaantuminen totta kai harmittaa kovasti, mutta eihän niille mitään voi. Ei niitä kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan ja miettimään, vaan töitä tehden eteenpäin ja entistä parempana ja henkisesti vahvempana takaisin.

Hyppäys täysin erilaiseen ympäristöön ja kulttuuriin ei koskaan ole helppoa. Kielimuuri meinasi alkuviikkoina hiukan hankaloittaa sopeutumista, mutta nopeasti Lauri oppi kommunikoimaan riittävästi paikallisten kanssa.

 – En päässyt kauden aikana kertaakaan käymään Suomessa eli vasta nyt kesällä pääsin tänne tulemaan. Kyllähän läheisiä ihmisiä oli jo ehtinyt kaivatakin, vaikka nykyään pystyy tietysti hyvin yhteyttä muutoinkin pitää. Alussa Italiassa kaipasi myös yhteistä kieltä ja sellaista tuttua päivärutiinia, mutta nopeasti sitä tottui maan tapaankin ja kielikin tarttumaan. Kyllähän se paljon helpottaa, kun oppii varsinkin ymmärtämään paikallista kieltä. Nyt jo puhunkin jonkin verran ja kädet on alkaneet viuhumaan jo italialaiseen tyyliin.

Valmistautuminen uuteen kauteen loukkaantumisen jälkeen pitää muutoinkin motivaation korkealla, mutta kyllähän nousu yhteen maailman kovimmista liigoista nostaa odotukset vieläkin korkeammalle.

 – Nyt kun nousu toteutui, niin kyllähän kautta odottaa vieläkin kiihkeämmin kuin normaalisti. En ole juurikaan seurannut onko seura jotain pelaajia jo hankkinut. Varmasti vahvistuksia on tulossa ja se tietysti lisää kilpailua peliajasta entisestään. Olen kuitenkin valmis taistelemaan peliajasta ja näyttämään mihin itse pystyn.

Kauaa ei Lauri ehdi kotimaassaan aikaa viettää, eikä hän myöskään ole tullut tänne pelkästään lomailemaan.

 – Heinäkuussa on paluu takaisin Venetsiaan, siihen asti lataan täällä akkuja ja tietysti treenaankin. Helin (Rekimies) valvovan silmän alla kuitenkin, jotta mennään vielä kuntouksen ehdoilla.

Lauri nähtiin kesäkuussa Kaupin tekonurmella harjoittelemassa

Lue myös