Kuukauden Mylab-pelaajaksi on valittu Julia Mäkinen

julia_ilves2

Kuukauden Mylab-pelaajaksi on valittu 10-vuotias Julia Mäkinen. 5-vuotiaana jalkapalloilun aloittanut Mäkinen haluaa kehittyä jatkuvasti paremmaksi pelaajaksi ja oppia pomputtelemaan paremmin.

”Tavoitteenani on päästä pelaamaan ulkomaille isoihin turnauksiin. Jalkapallo on ehdottomasti minun lajini, mutta käyn lisäksi parkourissa ja talvisin treenien välipäivinä laskettelemassa sekä uimahallissa.”

”Koulun ja jalkapallon sovittaminen onnistuu hyvin ja ehdin panostaa molempiin. Minulla on jalkapallosta todella monta kivaa muistoa. Mieleeni on jäänyt erityisesti taitokisojen kultapokaalin, ensimmäinen tsempparipalkinto Myllykosken turnauksesta ja Jyväskylän Hippo-turnaus, jossa oltiin kaksi yötä. Myös Jari Litmasen tapaaminen futiskoulussa oli hienoa”, kommentoi Mäkinen.

IFA on Suomen Palloliiton nuorisotoimintalinjauksen mukaisesti suunniteltu taito- ja kykykouluvalmennustoimintaa. Sinivalkoiseen tiehen, jalkapalloilijana kehittymiseen ja pelaajan polkuun Ilveksessä liittyy olennaisena osana riittävän harjoitusmäärän saavuttaminen. Tähän tavoitteeseen IFA:n rooli on ensiarvoisen tärkeä.

Ilves Futis Akatemian pelaajista tullaan valitsemaan joka kuukausi Mylab-pelaaja -03-08-ikäluokasta. Kuukauden Mylab-pelaajan valintaan vaikuttaa mm. tunnollinen harjoittelu, esimerkillinen toiminta ja muiden tsemppaaminen sekä huomioiminen. Mylab haluaa olla tukemassa Ilveksen junioreita kohti omia unelmiaan.

julia_ilves3

Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...