Loppiaisena ennen miesten kauden ensimmäistä harjoitusottelua, naiset kohtasivat Pirkkahallilla Gnistanin 02 poikien joukkueen. Ottelu päättyi vierailijoiden 1-3 voittoon. Influenssa aalto oli verottanut Ilveksen rivejä. Sairastumisten takia Ilves lähti otteluun kapealla ryhmällä, jota oli täydennetty seuran B-tytöillä.
Tässä vaiheessa kautta Gnistan oli naisten joukkueelle hyvä harjoitusvastus. Gnistanin pojat prässäsivät korkealta ja tekivät Ilveksen pelin avaamisesta vaikeaa. Ensimmäisten minuuttien aikana Ilves haeskeli ja totutteli pelirytmiin, ja Gnistan saikin vyörytettyä hyökkäyksen hyökkäyksen perään kohti Ilveksen maalia vartioinutta Kiira Kaivolaa. Kiira esiintyikin kyseisessä ottelussa ensimmäistä kertaa keltaisten naisten joukkueen paidassa. Ottelun kuluessa Kiira esitti useammankin paraatitorjunnan ja kiusasi Gnistanin hyökkääjiä.
Gnistan aloitti ottelussa maalitehtailun ensimmäisellä jaksolla ja tauolle asteltiinkin 0-1 vierailijoiden johtaessa ottelua. Toisella jaksolla Ilves uskalsi pitää palloa enemmän ja siten myös onnistui rakentamaan paikkoja myös Gnistanin maalille. Rohkeamman pelin seurauksena 71. peliminuutilla Ilves onnistui rikkomaan kuparisen Roosa Ärväksen maalatessa Johanna Salmijärven syötöstä. Tätä ennen Gnistan onnistui maalaamisessa kaksi kertaa. Räsän maali jäi ottelun viimeiseksi ja niin ottelu päättyi 1-3 tulokseen.
”Saatiin hyvä kova vastus meille! Pojat tuli nopeesti lähelle ja oli vahvoja. Yhteinen peli toimii paikoittain hyvin mutta tästä opittiin myös että jatkossa täytyy pitää palloa pidempään omilla ja olla rohkeempi pallonhallinan kanssa, muuten tulee juostua omiin liikaa.” kommentoi joukkueen kapteeni Kaisa Björn ottelua.
”Lähtökohdat otteluun olivat hankalat kun puolet joukkueesta oli pois sairastelun takia. Saatiin apuvoimia kuitenkin B-tytöistä ja he selviytyivät urakastaan varsin mallikkaasti. Olimme aktiivisia molempiin suuntiin niin kuin korostettiin ennen peliä ja sen myötä prosessia on hyvä jatkaa. Puolustettaessa linjojen väliset etäisyydet kasvoivat välillä aivan liian isoiksi, varsinkin yläalueen prässeissä emme olleet ihan vielä tarpeeksi rohkeita. Riistojen jälkeen pyrimme taas usein liian nopeasti vastustajan selustaan, olisimme kaivanneet pitempiä hyökkäyksiä ja pallonhallinta jaksoja. Aktiivisuuden myötä oli ilo nähdä, miten pelaajat laittoivat itsensä peliin ja taklasivat ja liukuivat. Tuota asiaa on korostettu ensimmäisen viikon harjoituksissa. Tuo aktiivisuustaso tuo mukanaan tulevaisuudessa paljon hyvää meidän peliin.” talenttivalmentaja Ollipekka Ojalan mietteitä ottelusta.
Seuraavan kerran Ilveksen naiset nähdään tositoimissa 27.1.2018 klo 12.15 Pirkkahallissa, jolloin vastaan astelee Ilves C akatemia.
Ottelun maalikooste: