Ilveksen seuraava kotiottelu pelataan nyt keskiviikkona ja kyseessä on mitalikamppailun kannalta erittäin tärkeä matsi! Vastustajaksi saapuu viime kauden hopeajoukkue Rovaniemen Palloseura. Tervetuloa Tammelaan!
Otteluisäntänä Pohjola Rakennus
Pohjola Rakennus Group PRG Oy on vuonna 1989 perustettu perheyritys, jolla on vankka osaaminen kaikilta talonrakentamisen osa-alueilta asuinrakentamisesta liike- ja tuotantotiloihin, korjausrakentamiseen ja infrarakentamiseen. Yritys on rakentanut noin 9000 asuntoa ympäri Suomen.
Pohjola Rakennus rakentaa vuosittain 600–700 asuntoa sekä toimitilakohteita ja julkisia hankkeita Pirkanmaalle, Uudellemaalle, Jyväskylään ja Hämeenlinnan seudulle. Konserni työllistää yhteensä yli 700 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on n. 70 henkilöä. Yritys tunnetaan vahvasta projektiosaamisestaan, joka panostaa yksilölliseen asiakaspalveluun ja joka haluaa olla johtava yritys laadussa.
Yritys tekee asiakastyytyväisyyden eteen määrätietoisesti toimenpiteitä ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Pohjola Rakennus panostaa esimerkiksi itselle luovutusmenettelyn kehittämiseen, asiakkaiden tiedottamiseen ja yhteydenpitoon rakentamisen aikana. Jokaisesta kohteesta tehdään asiakastyytyväisyyskysely, joka on arvokasta tietoa jatkokehitystä varten.
Pohjola Rakennuksen nettisivuille pääset TÄSTÄ.
— —
Ilves – RoPS ke 24.8. klo 18:30 Tammelan stadion.
Portit ja palvelut auki klo 17:30.
LIPUT ENNAKKOON:
Netistä TÄSTÄ.
Ilveksen toimisto, Rieväkatu 12 (arkisin klo 09-16).
Kortteliravintola Kivenheitto, Teiskontie 1.
Tammelan R-kioski, Tammelan puistokatu 35.