Keskiviikon iltapäiväottelussa Ilves kohtaa SJK:n

 

Ensi viikon Suomen Cupin otteluun valmistautuva Ilves kohtaa keskiviikkona SJK:n Seinäjoelta. Ottelu pelataan poikkeukselliseen aikaan klo 14 Tammelan stadionilla. Myös peliaika on hiukan poikkeukselinen, sillä normaalin 90 minuutin pelin lisäksi pelataan 30 minuutin jatkoaika. Tällä varmistetaan se, että joukkueet pystyvät antamaan mahdollisimman paljon peliaikaa kaikille pelaajilleen.

SJK on vahvistanut joukkuettaan viime kaudesta melkoisesti. Merkittävimpiä hankintoja ovat KuPS:sta siirtyneet päävalmentaja Jani Honkavaara ja alati vaarallinen hyökkääjä Tuco. Myös loukkaantumisista kärsinyt Matej Hradecky palaa TPS:stä Seinäjoelle. Terveenä ollessaan hän on keskikentälle kova vahvistus.

SJK on jo ehtinyt yhden pelin tauon jälkeen pelaamaan. FC Haka vieraili lauantaina Seinäjoella ja venyi siellä 1-1 tasapeliin Tucon iskiessä SJK:n maalin.

Ilvekselle tämä on ensimmäinen ottelu ja samalla loistava kenraaliharjoitus ensi tiistain Suomen Cupin ottelun KTP:tä vastaan. Cup-mestaruutta puolustava Ilves lähtee otteluun erittäin nälkäisenä ja valmiina jatkamaan talven erinomaista virettään.

Kannattajien katseet kohdistuvat varsinkin tervehtyneeseen Janne Sakselaan, jolla pelihalut ovat varmasti korkeimmillaan. Huuhkajienkin rinkiin tähtäävä Saksela antaa Jarkko Wissin johtamalle valmennustiimille lisää variaatioita muodostaa toimivia koostumuksia alkavalle kaudelle.

Otteluun ei myydä lippuja stadionin porteilla vaan liput ovat myynnissä ainoastaan ennakkoon Ilveksen lippukaupassa. Otteluun on myynnissä koronarajoituksista johtuen 450 lippua. Ennakkolipunmyynti sulkeutuu viimeistään ke 10.6. klo 13. Ilves lähettää ottelusta myös maksullisen livestreamin. Katseluoikeuden voit lunastaa täältä.

Lue myös