Kauden päätöksen ennakko: Keltavihreät haluavat päättää kautensa kotivoittoon

Kapteeni Johanna ”Junnu” Salmijärvi on uurastanut isot minuutit tällä kaudella keltavihreiden keskikentän ytimessä. Kuva: Joope Erkkilä.

Pitkä ja monivaiheinen Kansallisen Liigan kausi on päätöskierrosta vailla ja sarjasijoitukset ovat lähes kaikki jo selvinneet. Alemman loppusarjan voittonsa keskiviikkona varmistanut Ilves haluaa kiittää kannattajiaan voittamalla päätöspelinsä kotona Kaupissa!

Tämän vuoden Kansallisessa Liigassa ei päätöskierroksen otteluilla ole enää juurikaan merkitystä sarjasijoitusten suhteen, ainoastaan sijat neljä ja viisi ratkeavat lauantaina. Ilveksen lauantain vastustaja PK-35 jää keltavihreistä joko seitsemän, neljän tai yhden pisteen päähän.

Ilves varmisti loppusarjan voiton upealla pelillä Jyväskylässä, missä joukkue pelasi erittäin energistä sekä luovaa peliä halliten ottelua alusta loppuun, sitä haetaan nyt myös kotiyleisön edessä.

Ilves ja PK-35 ovat tällä kaudella kohdanneet toisensa kolmesti. Alkusarjassa molemmat voittivat kotiottelunsa ja loppusarjan ensimmäisessä kohtaamisessa pisteet tasattiin, Olivia Kåhren osuttua PK:lle ja Pipsa Saarilahden keltavihreille. Odotettavissa on siis tasainen ottelu.

PK-35 varmisti suoran säilymisensä edellisessä ottelussaan kaatamalla paikallisottelussa HPS:n maalein 2-0. Sitä edelsi kaksi tappiota, joista toinen tuli yllättäen kotikentällä Ykköseen ensi kaudeksi putoavalle JyPK:lle.

Helsinkiläisille kausi on varmasti ollut pettymys, sillä heilläkin tavoitteena oli pelata ylemmässä loppusarjassa.

Ilveksen nuori joukkue on kasvanut ja kehittynyt kauden aikana huimasti, sen suhteen kausi loppuu tavallaan kesken. Toisaalta tämä kausi jättää myös sopivasti nälkää ja näyttämisen halua ensi kaudelle. Uusiutuva valmennus saa käsiinsä varmasti hyvin motivoituneita pelaajia.

Jännitettävää päätöskierroksella on maalipörssin suhteen. Pitääkö mahtavan kauden pelannut Silja Tuominen maalipörssin kolmannen sijansa 13. tehdyllä maalilla? KuPS:n Aino Kröger ja PK-35 Vantaan Oona Sevenius ovat molemmat maalin päässä Siljasta. Liigan maalipörssin kärjessä on KuPS:n Gentjana Rochi 25. osumalla ja toisena ÅU:n Cassandra Korhonen 21. kaapilla.

Kauden päätösottelu pelataan Kaupissa lauantaina 9. lokakuuta kello 16:30. Saavu sinäkin paikalle vielä kerran antamaan tukesi tälle hienolle joukkueelle! Liput kustantavat Kaupin portilta 5/7 euroa.

Lue myös

X