Tänään pelattiin kauden 2019 ensimmäinen harjoitusottelu Pirkkahallin uudella jalkapallonurmella. Ottelussa kohdattiin oma reservijoukkue, Kakkosessa pelaavaa Ilves/2. Ottelu päätti Ilveksen joulukuun kolmen viikon harjoitusjakson ja tarkoituksena oli antaa vähintään 45 minuuttia peliaikaa kaikille pelikuntoisille pelaajille. Tästä johtuen tauolla suoritettiinkin yhdeksän pelaajavaihtoa.
Tasainen ensimmäinen puoliaika
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen. Ilveksen otteissa näkyi selvästi, että kyseessä oli kauden ensimmäinen ottelu, kun vastaavasti jo kaksi harjoitusottelua pelannut Ilves/2 sai ottelun rytmistä kiinni heti alkuvihellyksestä.
Ottelun ja kauden ensimmäisen Ilves-maalin laukoi Ilari Mettälä pelikellon näyttäessä 35 minuuttia. Maali syntyi kulmapotkutilanteesta. Mikael Almen lähetti kulmapotkun maalille, jossa Baba Mensah nousi korkeimmalle puskien pallon kohti maalia, mutta hänen harmikseen pallo osui ylärimaan. Ilveksen onneksi ensimmäisenä paluupalloon ehti Ilari Mettälä ja hän laukoi pallon verkon perukoille.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin Jesse Huhtala siirsi Ilveksen kahden maalin johtoon. Maalia edelsi testipelaaja Yusif Daouda Moussan hieno läpisyöttö.
0-2 maalin jälkeen ei enää vaarallisia tilanteita nähty ensimmäisen puoliajan aikana kummassakaan päässä ja tauolle siirryttiin Ilveksen 0-2 johdossa.
Toisella puoliajalla nähtiin kolme maalia lisää
Ilves suoritti tauolla yhdeksän pelaajavaihtoa. Avauskokoonpanon pelaajista kentälle jäivät ainoastaan Yusif Daouda Moussa ja Jesse Huhtala.
Toinen puoliaika ehti vanhentua vain 4 minuuttia, kun Ilves siirtyi jo 0-3 johtoon. Santeri Haarala keskitti maalille, josta Ilves/2:n puolustajan harmiksi pallo kimposi hänen jalastaan omaan maaliin.
Kun ottelua oli pelattu 64 minuuttia nähtiin ottelun hienoin maali. Naatan Skyttä vapautti hienolla syötöllä vasemmalta laidalta hyvän ylösnousun tehneen Felipe Aspegrenin, joka syötti pallon maalin eteen Santeri Haaralalle, jolla oli helppo työ siirtään pallo tyhjään maaliin, 0-4.
Läpi ottelun pirteästi pelannut Ilves/2 onnistui ansaitusti myös maalinteossa. Ottelua oli pelattu 78. minuuttia, kun Eemeli Raittinen laukoi pallon rangaistusalueen rajalta takakulmaan,1-4.
Joukkue lähteen nyt pienen joululoman viettoon
Kokonaisuudessaan ottelu täytti tarkoituksensa hienosti. Kaikille terveille pelaajille saatiin vähintään puoliajan verran peliaikaa ja Ilves/2 tarjosi oivan vastuksen kauden ensimmäiseen otteluun.
Ottelun jälkeen joukkueella alkoi pieni joululoma. Harjoituskentälle palataan tammikuun 2. päivä. Seuraava ottelu pelataan la 5.1. Tuolloin Pirkkahallissa kohdataan TPV.
Ilveksen kokoonpano
Johannes Luukkanen -> 46. min Matias Riikonen
Tatu Miettunen -> 46. min Samuel Dahan
Juho Pietola -> 46. min Diogo Tomas
Baba Mensah -> 46. min Roope Huhtala
Mikael Almen -> 46. min Felipe Aspegren
Matias Ojala -> 46. min Tariq Kazi
Tuure Siira -> 46. min Janne-Pekka Laine
Yusif Daouda Moussa -> 78. min Matias Ojala
Juho Heikkinen -> 46 min Santeri Haarala
Ilari Mettälä -> 46 min Naatan Skyttä
Jesse Huhtala -> 78. min Ilari Mettälä