Uusi kapteeni Tatu Miettunen haastattelussa


Ilveksen verkkarit ensi kerran 6-vuotiaana päälleen pukenut Tatu Miettunen on edustusjoukkueen uusi kapteeni. Pelaajat äänestivät kapteeniston jäsenet lauantaina.

Varakapteenistoon kuulunut Miettunen pelasi viime kaudella 18 Veikkausliigan ottelua. Niistä viisi hän aloitti C-nauha olkavarressa, kun kapteenimaalivahti Mika Hilander oli sivussa. Täksi kaudeksi Hilander vaihtoi maisemaa Valkeakosken Hakaan, ja tupsukorvat tarvitsivat uuden johtajan.

Huhtikuussa 26 vuotta täyttävä Miettunen on kärsinyt viime kuukaudet polvivammasta, mutta luottotoppari tekee vahvaa paluuta pelikentille.

Viime heinäkuussa tuli polveen kipua. Se kuvattiin ja löydettiin pieni repeämä. Pelasin loppukauden ja pelien päätyttyä menin syksyllä lääkärin pöydälle. Kävi ilmi, että kierukka onkin revennyt ihan kokonaan, Miettunen harmittelee.

Vamma ommeltiin kiinni ja siitä alkoi kuntoutus. Polvi ei vieläkään ole parhaimmassa terässään, mutta ainakaan se ei enää turpoa ja kerää nestettä. Maaliskuun aikana oireiden pitäisi hävitä ja voin lisätä rasitusta.

Kun pelaaja ei pääse viheriölle, on myös henkinen kantti koetuksella. Ainakin yksi asia on Miettusen korvien välissä ehtinyt kypsyä selväksi.

Kyseessä oli oikeastaan ensimmäinen pitkä loukkaantuminen omalle kohdalleni. Oli se sellainen kokemus, jota ei toivo uudelleen. Pitkät pari kuukautta tässä on poljettu kuntopyörää kentän laidalla ja katseltu, kun muut treenaavat.

Sellaisen hiljaisen päätöksen tein, että peliurani jälkeen en enää ikinä astu kuntopyörän selkään. Voisin vaikka liittyä johonkin passiivisten kuntopyörävastustajien kerhoon, Miettunen veistelee.

Lauantaina Ilves kohtasi 3–0-päättyneessä harjoitusottelussa KTP:n. Miettunen pääsi tositoimiin toiselle puoliajalle. Vuoden ensimmäisten peliminuuttien myötä on mukava rauhoittua hetkeksi loman viettoon.

On hienoa päästä taas pelaamaan. Hetki tietysti menee hyvän tuntuman löytämisessä. Cupin pelit olivat joukkueelle pettymys. KTP-pelissä otettiin kuitenkin taas askel eteenpäin. Meidän nuorella jengillä on potentiaalia ja se näkyy. Tasaisuutta tarvitaan lisää, Miettunen tietää.

Erittäin positiivista oli se, että pidimme nollat. Sitä ei ole montaa kertaa tänä talvena tapahtunut. Olimme kurinalaisia alakerrassa ja ylhäällä oli tehoja. Kolme hyvin tehtyä maalia ja iloisin mielin päästiin talvilomalle.

Ennen harjoitustaukoa pelaajisto äänesti joukkueen kapteeniston. Miettusen tukena varakapteeneja ovat laitapuolustaja Felipe Aspegren sekä keskikenttäpelaajat Tuure Siira ja Joona Veteli.

Kyseessä on kunniatehtävä. Pyrin auttamaan nuorta joukkuetta eteenpäin. Arvostan saamaani palautetta. Tietysti sekin on tärkeää, että saan edustaa kasvattiseuraani Ilvestä.

Joukkueessa on paljon uusia kasvoja, mutta ainakaan vielä kenelläkään ei ole tainnut mennä hermot, vaikka olen huudellut ja kuittaillut kentän laidalta pitkin talvea. Saa nähdä miten käy, kun olen kentällä, Miettunen virnistää.

Entä mitä ajanvietettä kapteeni suosittelee pitkän pre seasonin aikana ja koronarajoitusten keskellä?

Lumet alkavat jo lähteä, mutta vielä ehtii hiihtää! Olen itsekin käynyt tässä lopputalvesta laduilla ja hienoa puuhaa se on. Hyvä sää, sukset kiitää ja maisema vaihtuu. Ulkoilu ylipäätään tekee ihmiselle hyvää, Miettunen vinkkaa.

 

Lue myös