Ilves otti keskiviikkona hienon kotivoiton FC Lahdesta numeroin 2-0 (2-0). Tammelan stadionin lähes 3000-päinen kotiyleisö näki kaksi upeaa maalia, jotka viimeistelivät Antti Hynynen sekä Mikael Soisalo. Molempiin maaleihin timanttisen syötön jakeli Ilveksen senegalilaisvahvistus Emile Paul Tendeng.
Kapteeni Hynynen oli tyytyväinen kotivoitosta.
”Pelit muuttuvat ja vaihtelevat. Edellisessä ottelussa Turussa Interiä vastaan meillä oli erittäin hyvä pallokontrolli ja saimme luotua paljon paikkoja, mutta emme saaneet mistään sisään. Nyt keskiviikkona kotona Lahtea vastaan ei ollut pelillisesti niin hyvää, mutta olimme tehokkaita.”
”Lähtökohta on, että saamme pidettyä puolustuksen tiiviinä. Vaikka aina ei peli kulkisi hyvin, niin tarkoitus olisi saada minimoitua ne vastustajan maalipaikat. Itse tykkään tehdä nousuja pelissä ja siitä se kauden avausmaalinikin tuli. Se Tendengin lähettämä syöttö oli täydellinen ja ajoituksemme olivat kohdillaan.”
”Tykkään Tendengistä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Varmasti kotiyleisökin on nyt nähnyt, että onhan hänellä aikamoisia kikkoja. Hän pystyy pitämään palloa ja samalla me muut saamme lepoaikaa. Erittäin tärkeä pelaaja meille.”
Kotivoitto maistui pelaajille todella hyvältä – ja se näkyi sekä kuului! Välittömästi ottelun jälkeen, ennen haastattelujen ja lehdistötilaisuuden alkua, Ilveksen joukkue kerääntyi koppiin laulamaan ja tanssimaan yhdessä. Pukukopin ulkopuolella olleet sadat katsojat seurasivat tilannetta ihastuneina. Tuntui, että koko pukukoppirakennus heilui Ilveksen voitonjuhlien aikana.
”Tätä me aina odotetaan, että pääsemme voittopelin jälkeen huutamaan ja iloitsemaan yhdessä. Yhteislaulumme on ’Hyppää jos sä Ilves oot’. Meillä on lyriikat kunnossa” kommentoi Hyny.
Hyppää jos sä Ilves oot -voittolaulu TÄSTÄ.
Otteluraportti TÄSTÄ.
Ottelukooste TÄSTÄ.
Hynyn pelaajakortti TÄSTÄ.
Ilveksen seuraavat kotiottelut:
Ilves – KuPS 9.6. klo 18:30 Tammelan stadion.
Ilves – VPS 12.6. klo 13:30 Tammelan stadion.