Ilves kaatoi HIFK:n numeroin 3-1 (1-0) lauantaina Tammelan stadionilla vahvan esityksen päätteeksi. Ilveksen maalintekijöinä kunnostautuivat Mikael Soisalo, Yoro Ly sekä Yunus Sentamu.
Keltapaitojen kapteeni Antti Hynynen pelasi tuttuun tyyliin vakuuttavasti täydet 90 minuuttia laitapuolustajan tontilla. Hyny oli tyytyväinen kotivoittoon ja kolmeen sarjapisteeseen.
”Hyvä matsi meiltä! Tässä on ollut aika tiukka jakso ja todella paljon pelejä, että siihen nähden joka jätkä sai hyvin irti kropastaan. Meillä on ollut aikaisemmissakin otteluissa hyviä hyökkäysaihioita, mutta nyt HIFK:iä vastaan tuli myös tehoja, että kyllähän se helpottaa.”
”Pitää olla tyytyväinen, että saimme tulosta ja samaan aikaan saimme pidettyä oman pakettimme tiiviinä. Toteutui ne molemmat asiat – eli puolustus ja hyökkäys toimivat suhteellisen hyvin. Lauantaina oli aika raskas kenttä ja nyt kun tässä oli itsellänikin viikon sisään kolme 90-minuuttista, niin hieman meinasi alkaa reisissä tuntua. Nyt on onneksi viikko aikaa seuraavaan otteluun eli saamme pienen hengähdystauon ja sitten jälleen kohti uusia haasteita” kommentoi Hyny.
—
Ilveksen seuraava kotiottelu:
Ilves – RoPS ke 24.8. klo 18:30 Tammelan stadion.
Liput ennakkoon TÄSTÄ.