
Sami Hyypiä Akatemia on Eerikkilän urheilupuistossa toimiva suomalaisen jalkapallon valmennus-, tutkimus- ja kehitystoiminnan koti. SHA aloitti toimintansa alun perin nimellä jalkapallon valmennus- ja kehityskeskus (VKK) helmikuussa 2011. Ilves on ollut mukana toiminnassa alusta asti.
Akatemian tavoitteena on kehittää suomalaista jalkapalloa yhteisön ja yhteistyötahojen kanssa. Kauden 8/2019-7/2021 valtakunnalliseen toimintaan on valittu 11 eri seuraa, alle 15- ja yli 15-vuotiaissa pojissa sekä tytöissä. Ilveksen lisäksi ainoastaan FC Honka on mukana kaikissa alle 15-vuotiaissa sekä yli 15-vuotiaiden toiminnassa.
Palloliitto toimii SHA:n tärkeänä yhteistyötekijänä, tavoitteenaan kasvattaa tulevia maajoukkuepelaajia ja tähtiä Ekkono-metodin keinoin. Metodi pyrkii kehittämään pelin ymmärrystä ja sitä toteutetaan Eerikkilässä barcelonalaisen päävalmentajan Pol Deolonderin johdolla.
SHA:n koko toiminnan keskeisiä avainvalintoja ovat:
Pelaajan yksilöllinen kehittäminen ja kehittymisen seuranta, joka tapahtuu MyEWayn avulla.
Koulutuksen sisältöjen ja toimintatapojen kehittäminen valmennuksen eri kohderyhmille, eli toimintaan valituille seuroille ja joukkueille.
Sähköisen kehittämisympäristön, eli MyEWayn kehittäminen ja käyttö valmennuksen sekä koulutuksen tukena.
Jalkapallon tutkimustoiminnan toteuttaminen ja tiedon jalkauttaminen kentälle.
SHA:n 2019-2021 toimintakauden keskeisiä sisältöjä ovat:
Laaja-alainen, kokonaisvaltaisen kehittymisen ja kehittymisen seurannan konsepti.
Ekkono teknistaktisten valmiuksien oppimisohjelma on kiinteästi mukana kokonaisprosessissa.
STATSin pelianalyysit kiinteästi mukana kokonaisprosessissa.
Psyykkisen ja fyysisen valmennuksen prosessien tehostaminen päivittäisarjen kehittämiseksi.
Tutkimuspuoli
SHA toteuttaa tutkimustoimintaa yhdessä Jyväskylässä toimivan Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (Kihu) ja Tampereella toimivan UKK-Instituutin kanssa. Tutkimuksen pääkohteita ovat:
Pelaajien kokonaisvaltainen kehittyminen uran eri vaiheissa.
Yksilö- ja joukkuepelaamisen kehittyminen.
Vammojen ennaltaehkäisy.
Valmentajan ja valmennuspäällikön osaamisen kehittyminen.
SHA Kehittymisen seuranta Tampereella
SHA järjestää myös seurakäyntejä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Seurakäyntien lisäksi joukkueille järjestetään kehittymisen seuranta tapahtumia, alle 15-vuotiaiden tapahtumat järjestetään Eerikkilän urheiluopistolla, yli 15-vuotiaiden tapahtumat Tampereella. Ilveksen yli 15-vuotiaiden fysiikkatestit osuivat itsenäisyyspäivän jälkeiselle maanantaille ja tiistaille, 9.-10. joulukuuta. Maanantaina olivat vuorossa naisten joukkue ja B-tytöt, valmentajineen. Tiistaina Pirkkahalliin testattavaksi saapuivat valmentajiensa opastuksella Ilves 2/A ja B-pojat. Testipalautteet pidetään valmentajille ja pelaajille torstaina 19. joulukuuta ja niiden pohjalta ohjelmoidaan uuden kauden harjoitussuunnitelmat.

Naisten joukkueen päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen osasi kertoa ennen testejä, että tärkeimmät asiat testeissä ovat kimmoisuus, nopeus ja kestävyyttä mittaava YoYo-testi, joka kääntyy usein kansan suussa piip-testiksi. Testien tulokset täytyy huomioida ja pystyä maksimoimaan harjoittelussa.
B-tyttöjen valmentaja Sami Perälä peräänkuuluttaa, että nuoret pelaajat pääsevät itse näkemään, missä on kehitytty ja missä taas on kehitettävää. Testeillä on myös vaikutusta harjoitteluun, niin nähdään mitä asioita harjoitteluun pitää lisätä. Perälä sanoo, että joukkueet ovat etuoikeutetussa asemassa, kun tarkkaa dataa on tätä kautta mahdollista hankkia ja tutkia.
