Jussi Kujalalla upea jäähyväisottelu lauantaina Ratinassa

28

Tampereen Ilves täytti 10. huhtikuuta kunnioitettavat 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Ilves kohtaa espanjalaisen suurseuran Valencian lauantaina 30.7. Ratinan stadionilla.

Ilves – Valencia la 30.7. klo 16:00 Ratinan stadion, Tampere.
Liput ennakkoon, Tiketti 
Liput ennakkoon, Lippu.fi

Juhlaottelun Facebook-tapahtuma löytyy TÄSTÄ.

Ottelussa yksi tamperelainen jalkapallotarina saa arvokkaan päätöksen, kun Jussi Kujala pelaa vielä yhden kamppailun Ilves-paidassa. Kujala on Ilveksen oma kasvatti. Tyylikäs keskikenttäpelaaja lopetti hienon uransa viime kauden päätteeksi. Kujala pelasi kaudella 2015 Ilves-paidassa yhteensä 29 ottelua ja oli joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

Kujala pelasi pitkän uransa aikana lähes 200 ottelua Veikkausliigassa, Ilveksen, Tampere Unitedin, Kuopion Palloseuran ja TPS:n paidoissa. Hän voitti urallaan kaksi Suomen mestaruutta TamU:n riveissä. Kujala kuului hollantilaisen suurseura Ajaxin organisaation 2000-2004 ja pelasi niin ikään hollantilaisessa De Graafschapissa 2010-2012. Mies kolusi urallaan kaikki Suomen juniorimaajoukkueet ja pelasi myös 4 maaottelua.

Kiitos, Jussi

33-vuotias Kujala pohti viime kauden jälkeen uransa jatkoa ja teki lopulta päätöksen, että ura loppuu. Ilves ei ehtinyt järjestää Kujalalle jäähyväisiä, joten tämä juhlaottelu on suuri kunnianosoitus Ilves-legendalle.

”Jussi teki päätöksen uransa lopettamisesta vasta kauden loppumisen jälkeen, joten emme pystyneet seurana huomioimaan hänen lopettamistaan sellaisella tavalla kuin hän olisi ansainnut. Täten halusimme järjestää Jussille hienon jäähyväisottelun” kommentoi Ilveksen toimitusjohtaja Toni Hevonkorpi.

Kujala itse odottaa jo innolla Valencian kohtaamista. Hän on harjoitellut Ilveksen mukana viime viikkoina.

”Kun Hevonkorpi soitti minulle, että Ilves haluaisi järjestää minulle jäähyväisottelun, niin sanoin aluksi, että en taida tulla. Kysymys tuli niin yllättäen ja äkkiä. Samana iltana kuitenkin soitin Hepalle ja sanoin, että itse asiassa tällainen ottelu kuulostaa hemmetin hyvältä!”

”Olen pitänyt kunnostani huolta ja odotan lauantain juhlaottelua hyvillä mielin. Luvassa on varmasti hieno tapahtuma ja tämä on aika ainutlaatuinen tilaisuus saada Tampereelle noin iso seura. Ja kaiken lisäksi pääsen itse vielä mukaan otteluun, joten onhan tämä hienoa.”

valencia2

Jussi Kujala

Syntymäaika: 4.4.1983
Pituus: 178 cm  
Pelipaikka: Puolustus/keskikenttä

Ensimmäinen joukkue:
Ilves Futis-Liiga.

Paras muisto Ilveksen Futis-Liigasta:
Oma Ilves-pelipaita oli pienelle pojalle mahtava juttu. Joukkueessa oli myös kivoja uusia kavereita.

”Hyvä mieli jäi jalkapallourastani. Paljon sain – niin Tampereella kuin maailmallakin. Sain nostaa Tampere Unitedin kanssa pyttyä Suomen mestaruuden kunniaksi ja kauden 2012 päätteeksi puolestaan olin mukana nostamassa Ilvestä Ykköseen. Sain pelata loppuunmyydyille katsomoille sekä Ratinassa että Tammelassa, ja se tuntui upealta. Viime kaudella sijoituimme Ilveksen kanssa hienosti kahdeksanneksi Veikkausliigassa ja tuntui, että itsestäni oli apua joukkueelle. Tavallaan Tampereella tuli kaikki saavutettua.”

”Se palo ja innostus jalkapalloa kohtaan ei ole laantunut mihinkään. Haluan jatkaa jalkapallon parissa tavalla tai toisella – taustajoukoissa jossain roolissa. Olen kuitenkin nähnyt näiden kaikkien vuosien aikana niin paljon ja kokenut kaikenlaista. Olen myös nähnyt miten junioripuoli toimii Suomessa ja maailmalla, ja olen nähnyt erilaisten seurojen toimintaa vähän jokaisesta näkökulmasta, joten minulla on varmasti annettavaa. Valmentaminen myös kiinnostaa.”

Pelaajaura:
Joukkue/seura   Vuodet Sarjataso
Ilves juniorit 1989-1999
TamU   1999-2000 Ykkönen/Veikkausliiga
Ajax A-juniorit 2000-2002
Ajax reservit    2002-2004
TamU   2004-2009   Veikkausliiga
TPS 2009   Veikkausliiga
De Graafschap   2010-2012   1.div/Eredivisie
Ilves    2012 Kakkonen
KuPS 2013-2014   Veikkausliiga
Ilves   2015    Veikkausliiga  

Saavutukset:
Veikkausliiga: 2 kultaa
Suomen Cup: 1 kulta
Liigacup: 1 kulta
Miesten Ykkösen voitto 1999,
Miesten Kakkosen nousu 2012
Hollannin 1. divisioonan mestaruus 2010

Oman peliuran kohokohta:
Pelipaikan vakiinnuttaminen avauskokoonpanossa Hollannin liigassa.

Peliuraasi eniten vaikuttanut henkilö:
Isäni Risto, joka jaksoi aika sitkeästi viedä harrastuksiin vuodesta toiseen.

Kaikkien aikojen lempipelaajasi, miksi?
Lothar Matthaus. Mies nosti 1990 Italian MM-kisoissa mestaruuspokaalin ilmaan. 1990 oli ekat kunnon kisat mulle, mitä seurasin.

Harrastukset:
Tennis, musiikki.

Terveisiä innokkaille tuleville liigafutareille?
Nauttikaa jalkapallosta.

kujala2

02
20
22
06
30

Lue myös