Joona Veteli on noussut joukkueen kapteenistoon mukaan ja onkin kokeneimpia pelaajia nuorekkaassa joukkueessa. Hän odottaa olevansa isossa roolissa, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Pitkän valmistautumisjakson jälkeen hän on valmis johdattamaan Ilveksen menestykseen.
Pre-season on tällä kaudella kestänyt huomattavasti pidempään kuin yleensä. Harjoitustunteja on melkoinen määrä jo takanapäin, kun Veikkausliiga vihdoin tulevana maanantaina alkaa myös Ilveksen osalta. Yksi joukkueen tukipilareista kentällä on keskikenttäpelaaja Joona Veteli, joka on saanut valmistautua kauteen vailla isompia ongelmia.
”Valmistautuminen on sujunut ihan hyvin, olen onneksi pysynyt terveenä. Takareidessä oli vähän jotain häikkää yhdessä välissä, muutoin on paikat pysyneet ehjinä. Olihan se pitkä viiden kuukauden jakso, joulukuussa kuitenkin aloitettu. Kyllä on hienoa, kun liiga vihdoin alkaa.”
Ilveksellä oli hiukan heikompi jakso maaliskuussa, mutta viimeiset viikot on joukkueen ilme ja tekeminen näyttänyt jälleen terävältä.
”Me treenattiin yhdessä vaiheessa todella kovaa, eiköhän sekin vaikuttanut peliesitykseen. Oltiin varmaan kaikki, ainakin itse olin, todella väsynyt siinä kohtaa. Nyt kun olemme hiukan keventäneet harjoittelua, niin pelikin on alkanut luistamaan. Kolmen ottelun voittoputkessa kuitenkin mennään. Oma maalikin on pysynyt hyvin puhtaana, sillähän niitä otteluitakin voitetaan.”
Ilves on ollut viime vuodet tunnettu hyvistä vapaa- ja kulmapotkuista, ja sama näyttäisi jatkuvan edelleen. Harjoituspeleissä on nähty useammankin pelaajan antaneen loistavia suorituksia, joten Ilvestä voi luonnehtia vaaralliseksi erikoistilannejoukkueeksi.
”Meillä on aika hyviä erikoistilanteiden miehiä tällä hetkellä, kilpailu on kovaa silläkin saralla. Nuo pilkut eivät viime pelissä onnistuneet, mutta muutoin olemme kyllä vaarallinen joukkue erikoistilanteissa.”
Joukkueessa on todella paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, joilla on kovat tavoitteet edetä urallaan kansainvälisille kentille. Joonalla on taitonsa ja kokemuksensa puolesta paljon annettavaa nuoremmilleen, ainakin niin hän itse kokee oman roolinsa.
”Odotan olevani aika isossa roolissa. Kokemusta löytyy ja olen yksi vanhimmista pelaajista, joten täytyy pystyä näyttämään muille mallia niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Näyttää, mitä se oikeasti vaatii päästä Veikkausliigan tasolle tai jopa siitä ylemmäskin. Olen aina ollut hiukan ujo luonteeltani, joten ei se ihan automaattisesti tule. Pikkuhiljaa siihenkin alkaa tottumaan.”
Ilveksen pelaajat eivät anna puheiden nuoresta ja kokemattomasta joukkueesta vaikuttaa omiin tekemisiinsä. Teot kentällä ratkaisevat enemmän kuin nimet paitojen selässä tai syntymävuodet passissa. Ilves lähtee hakemaan menestystä ottelu kerralaan.
”Mestaruushan se aina on tavoitteena, kun sarjaan lähdetään, mutta kuuden parhaan joukkoon on tarkoitus nyt ensin päästä. Peli kerrallaan edetään ja voittoja niistä haetaan. Ja kun voittoja alkaa tulemaan, niin sitä kautta itseluottamus nousee ja peli parantuu entisestään. Neljäs sija toisi europaikan eli kyllähän sekin houkuttelisi.”
Veikkausliiga alkaa Ilveksen osalta vierasottelulla AC Oulua vastaan. Nousijajoukkue haluaa varmasti saada hyvän startin kaudelleen ja pelikenttäkin saattaa vaikuttaa tulokseen. Joona tietää, että pelistä ei missään nimessä tule helppoa.
”Kova peli siitä tulee, heillä on varmasti halu näyttää kuuluvansa tähän sarjaan. Nurmikenttä, mikä tuskin tähän aikaan vuodesta on missään huippukunnossa, saattaa tehdä pelistä melkoisen tappelupelin lukuisine kaksinkamppailuineen. Siihen meidän pitää valmistautua hyvin, että napataan kamppailuvoitot itselle.”
Ensimmäinen kotiottelu puolestaan on aina mielenkiintoisen vahvaa HJK:ta vastaan. Joona ainakin toivoo, että siihen otteluun pääsisi jo katsojatkin paikalle. Kannustuksen puute kun latistaa hiukan pelaajienkin tunnelmaa.
”Onhan se aina iso apu, kun kannustusta kuuluu. HJK-peliin varmasti olisi paljon väkeä tulossakin, joten ääntäkin olisi paljon. Ilman yleisöä siitä jää vähän vaisu fiilis, kuin harjoituspeliä pelaisi.”