
Valmentajat Toni Kallio ja Joni Lehtonen (kuva: Jukka Ritola / Aamulehti)
Veikkausliigan runkosarja lähenee loppuaan. Ilves on 17 kierroksen jälkeen yhdeksäntenä sarjataulukossa. Eroa kuudentena majailevaan AC Ouluun on neljä pistettä ja neljäntenä olevaan FC Hakaan viisi pistettä. Keskikasti on siis todella tasainen. Kausi on tarjonnut keltavihreille tiheästi vaihdellen iloja ja suruja, hymyjä ja irvistyksiä.
Valmennustiimissä on Toni Kallion apuna pitkän linjan ilvesläinen Joni Lehtonen, joka tietää odotusten olevan nykyhetkeä korkeammalla.
– Vähän kaksijakoiset fiilikset on tähän mennessä. Meillä on ollut todella hyviä jaksoja, mutta sitten myös niitä heikkoja. Se on toistunut koko kauden mittakaavassa ja myös yksittäisten otteluiden sisällä.
– Suoritustason pitäminen meidän huipputasolla on vielä se, joka on puuttunut. Tasaisuuden löytäminen on selkeä fokus loppukauden otteluihin, Lehtonen toteaa.
Veikkausliigassa ja huippu-urheilussa ylipäätään voittavan tuloksen tekeminen on ensiarvoisen tärkeää.
– Olemme olleet pitkään sarjataulukon keskivaiheilla. Se ei ole riittävän hyvä tulos. Haluamme ylempään loppusarjaan kilpailemaan eurocup-sijoituksista. Se on selkeä tavoite, että neljän parhaan joukkoon päästään. Siihen on edelleen kyllä mahdollisuus, kun palaset vain loksahtavat paikoilleen, Lehtonen vakuuttaa.
– Suurin harmitus oikeastaan tulee siitä, että tässä sarjassa on pelattu niin paljon ristiin. Saumaa neljän sakkiin pääsemiseksi on suorastaan tyrkytetty. Keskikasti on ollut tasainen, emmekä ole saaneet otettua kaulaa kilpailjoihimme.
48-vuotiaan valmentajan aiempi tausta on vahvasti Ilveksen juniorikehityksessä ja Ilves/2-joukkueen luotsaamisessa. Yhteistyö edustusjoukkueen kanssa on yhä tiivistä, joskin tällä hetkellä kakkosjoukkueen sarjapaikan varmistaminen on ensisijainen ponnistus.
– Tokihan seurassa on paljon lupaavia taitavia pelaajia. Tulevat vuodet näyttävät, että kuka heistä on valmis lunastamaan paikan miesten edustukseen. Sitä on mielenkiintoista seurata. Tällä hetkellä meillä ei aivan yhtä kovaa tunkua ole, kuin aiempina vuosina.
– Kakkosjoukkueen tulos ja sijoituskin osaltaan kyllä kertoo siitä, että työtä on tehtävänä. Jos ei kakkosdivisioonassa pystytä dominoimaan pelejä, niin aika ei ole vielä kypsä Veikkausliigaan. Joka tapauksessa potentiaalia kyllä on, ja aikuisten pelit tekevät monen nuoren kehitykselle hyvää.
Ilveksen seuraava ottelu pelataan Ratinassa FC Honkaa vastaan lauantaina 13.8. klo 17.00.

(kuva: Jimi Soinila)