Jarkko Wiss: ”Mukava taas päästä tositoimiin”

Ilves aloitti talvikautensa joulukuun alussa ja nyt joukkue viettää joululomaa. Paluu harjoituskentille tapahtuu 2.1.2018. Videohaastattelussa Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss kertoo millainen joukkueen joulukuu oli ja miten tammikuussa jatketaan.

”Parempaa laatua!”, vaatii Jarkko Wiss kovaan ääneen Tampereen Pirkkahallissa. Käynnissä on vuoden viimeinen harjoitus Wissin, Toni Kallion, Mikko Kavenin ja Heli Rekimiehen johdolla. Keltavihreät ovat harjoitelleet joulukuun alusta lähtien joka arkipäivä, kolme pallollista ja kaksi fysiikkatreeniä. 

”Olen ollut hyvin tyytyväinen tekemiseen. Harjoituksissa on pelattu paljon ja kaikki on tehty pallon kanssa. Yksilötaktisiin asioihin olemme kiinnittäneet huomion. 
Nuoret pelaajat ovat tulleet ennakkoluulottamasti mukaan. Hyvältä näyttää.”, kertoo Wiss.

Ilves solmi marraskuussa useita uusia pelaajasopimuksia nuorten suomalaislupausten ja kokeneiden pelaajien kanssa. Lisäksi valmennus ja Ilveksen johtoporras ovat kartoittaneet ulkomaanvahvistuksia. ´Jallu´ kertoo, että Senegalista joukkueen vahvuuteen liittyy 2.1. kaksi pelaaja: ”Odottelemme uusien sopimuspelaajien ja ulkomaalaispelaajiemme liittyvän treeneihin tammikuussa. Lisäksi Senegalista odotamme kahta pelaajaa testiin.”

Joukkue siis palaa harjoituskentille tiistaina 2.1., jolloin treenin taso nousee ”raastavalle” tasolle. Loppiaisen 6.1. on luvassa ensimmäinen harjoitusottelu paikallisvastus TPV:tä vastaan. ”Jalkapallotehdas on lähtenyt käyntiin. Raastava kahdeksan viikkoa tammikuun alusta hiihtolomaviikkoon. Olemme nuori joukkue ja nälkää riittää. Meidän (valmentajien) pitää vain hillitä ja ohjata energia oikeisiin asioihin”, päättää Wiss haastattelun.

Ilveksen talvikauden peliohjelma on lähes valmis. Katso kaikki ottelut tästä 

Ottelut

Katso Jarkko Wissin videohaastattelu IlvesTV:stä. Muista myös tilata kanava ja saat uusimmat videot heti nähtävillesi.

Ilves on läsnä monessa sosiaalisen median kanavassa ja haluaa tarjota kannattajilleen materiaalia joukkueen arjesta ja otteluista. Voit seurata Ilvestä alla olevilla kanavilla. 

Tykkää, jaa, kommentoi ja lähetä viestisi meille.

www.facebook.com/ilvesjalkapallo
www.twitter.com/ilvesedustus
www.instagram.com/ilvesedustus
www.youtube.com/ilvesTV1

Lue myös