Viime elokuun alussa Ilvekseen saapunut Janne Saksela loukkasi polvensa heti toisessa ottelussaan. Aikaisemminkin polvivammoista kärsineelle pelaajalle se oli kova kolaus.
– Motivaationi oli todella korkealla, olin ollut ilman sopimusta ja päässyt Ilvekseen taistelemaan mestaruudesta. Varsinkin kun selvisi, kuinka rajusta vammasta oli kyse, niin se kolahti melkoisen kovaa, Janne kertoi tunnelmistaan kolhun sattuessa.
Pelaajan ja Ilveksen onneksi joukkueella on Heli Rekimiehen kaltainen ammattilainen mukana, joten ammattitaitoinen ensihoito pystyttiin antamaan jo Maarianhaminassa. Tuon jälkeen kaksikko on tehnyt tiiviisti yhteistyötä ja Jannen pelikunto alkaa hiljalleen löytymään.
– Hyvin on kuntoutus edennyt. Tämä on minulle jo kolmas kerta, joten aika hyvin osaan arvioida. Välillä polvi on hiukan kipeytynyt tai ärtynyt, niin silloin olemme himmailleet hiukan tahtia, analysoi Janne kuntoutuksen edistymistään.
– Kyllä ihan aikataulussa edetään ja suunnitelmien mukaan mennään. Janne on niin kokenut pelaaja ja omaa hyvän näkemyksen, että hänen kanssaan on helppo työskennellä. Ammattimiehellä on rautainen asenne, jota tarvitaankin kuntouksessa, kertoo Heli puolestaan näkemyksensä.

Janne Pirkkahallissa Helin kuntoutuksessa.
Vaikka kuntoutus onkin edennyt suunnitelmien mukaan, niin aina se ei kuitenkaan ole ollut ruusuilla tanssimista.
– Kyllähän sitä välillä iskee epäusko ja mieli on matalalla, mutta silloin Heli ottaa tiukemman komennon ja piiskaa meikäläisen taas oikeaan suuntaan, myöntää Janne.
– Fyysisen kuntouksen rinnalla käsi kädessä kulkee tietysti henkinen kuntoutus. Välillä täytyy vaan jutella mukavia, välillä tsempata ja välillä sitten sanoa kovastikin. Toki se on välillä molemminpuolista, kyllä minullekin saa sanoa vastaan, komppaa Heli vieressä.
Ilveksessä pelaajien kuntoutusharjoituksia tehdään joukkueharjoitusten yhteydessä. Näin pelaaja pysyy paremmin mukana joukkueessa, eikä jää ikään kuin ulkopuoliseksi kuntouksen aikana.
– Todella hyvä systeemi, sillä ehdin olla niin vähän aikaa joukkueen mukana syksyllä. Nyt kun harjoittelen omat harjoitukseni heidän kanssaan, niin pysyn mukana joukkueen jutuissakin. Toki, kun heidän harjoituksiaan katselee, niin ehkä vielä enemmän tekee mieli hypätä mukaan, Janne naurahtaa.

Janne kehittää lihaskuntoa Fressissä.
Kuntoutus on nyt edennyt siis pisteeseen, missä pelaaja pystyy jo pallon kanssa harjoittelemaan. Nyt ehkä on juuri se vaihe, jossa pitää muistaa maltin olevan valttia.
– Nyt olen päässyt tosiaan pallon kanssa harjoittelemaan. Voimaa ja tehoja juoksuun on vielä saatava, ennen kuin voi siirtyä joukkueharjoitteluun mukaan. Kaiholla olen katsonut poikien pelaavaan, kovasti tekisi jo mieli hypätä mukaan, kertoo Janne tuntemuksistaan.
– Vielä täytyy vähän suitsista pitää kiinni. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin Veikkausliigaan alkuun mennessä Janne on täysin pelikuntoinen. Eli huhtikuun alkuun tähdätään. Kannattajille tiedoksi, että kova vahvistus saadaan silloin kentälle. Huippuammattilainen, joka on paremmassa kunnossa kuin ennen loukkaantumistaan, hehkuttaa Heli ylpeänä suojattiaan.
Ennen kentälle menoaan Janne vielä tokaisee toiveen: Toivotaan että tämä oli sitten viimeinen loukkaantuminen minun kohdallani.