Inter pudotti Ilveksen Suomen Cupista

Ennen torstai-iltaa Ilves ei ollut hävinnyt kuluvana vuonna otteluakaan. Yhdestätoista harjoitus- ja cup-ottelusta kahdeksan oli päättynyt voittoon. Nyt oli kuitenkin tyytyminen tappioon, kun FC Inter pääsi kotikentällään juhlimaan 2-0-voittoa. Lohkovoittaja Ilveksen cup-taival päättyi siis puolivälierävaiheeseen.

Ilveksen avauskokoonpanon kenttäpelaajien keski-ikä oli vain 21,8 vuotta. Sähäkät suomalaisnuoret laittoivat kotijoukkueen alkuvihellyksestä lähtien ahtaalle. Kova prässi tyrehdytti sinimustien pelinavausta.

Pikkuhiljaa myös raitapaidat pääsivät pelitempoon mukaan. Talven rennot harjoitushöntsät olivat kaukana, kun kaksinkamppailutilanteisiin ajettiin täysillä ja pudotuspeleille ominaiset tunnekuohut olivat pinnassa.

Ilves-laituri Eero Tamminen kävi pariin otteeseen testaamaassa veräjänvartija Jere Koposen valppautta, mutta avausjaksolla ei maaleja nähty.

Toisella jaksolla keltavihreät ottivat jälleen yhtenäisellä joukkuepelaamisellaan kontrolloivan roolin. Yksi parhaimmista maalipaikoista avautui 18-vuotiaalle Ilves-kasvatti Santeri Haaralalle, jonka vedon rangaistusalueen rajalta Koponen sai torjuttua kulmaksi.

Tunnin pelin jälkeen Inter pääsi jälleen vauhtiin mukaan ja kaatoi kylmää vettä kissapedon niskaan. Painostusjakson päätteeksi teinisensaatio Benjamin Källman puski Lucas Garcian oikealta lähteneen keskityksen tarkasti takakulmasta sisään.

69. minuutilla tuore sopimuspelaaja Issa Thiaw pääsi vaihdosta kentälle pelaten ensimmäiset minuuttinsa Ilveksen virallisessa ottelussa.

Tupsukorvat nostivat joukkonsa hyökkäysvoittoiseen tasoituksen jahtaamiseen. Riskinotto johti avoimeen peliin, joka tarjosi kotijoukkueelle paikan iskeä. Nopean pallonriiston ja vastahyökkäyksen kruunasi Källmanille pedattu puolittainen läpiajo 82. minuutilla. Hän sijoitti pallon toistamiseen ohi Mika Hilanderin.

Ilves ei toisesta takaiskusta enää toipunut, ja Inter osasi kuluttaa pelikellosta viimeiset minuutit rauhallisesti pois. 2-0-lukemat tarkoittivat Ilveksen cup-otteluiden päättymistä Turun viilenevässä kevätillassa.

FC Inter – Ilves  2 – 0  (0 – 0)

62′ Benjamin Källman
82′ Benjamin Källman

Ilveksen kokoonpano:

Mika Hilander (mv) (c)
Tatu Miettunen
Tuomas Rannankari -> 78′ Aleksis Lehtonen
Diogo Tomas
Felipe Aspegren
Lauri Ala-Myllymäki
Tuure Siira -> 69′ Issa Thiaw
Eero Tamminen
Santeri Haarala -> 69′ Niklas Jokelainen
Iiro Järvinen
Marius Noubissi

vaihdossa:

Jusif Ali
Jani Tanska
Matias Ojala
Johannes Luukkanen (mv)

Lue myös