Lumisateisena lauantai-iltana pelattiin HIFK:n ja Ilveksen välinen harjoitusottelu. Tulostaululle Telia 5G Areenalla jäivät 1-3 -lukemat.
Ilves pelasi tänään Helsingissä lähtökohdiltaan mielenkiintoisen ja erikoisen ottelun. Johtuen isäntäjoukkueen toivomuksesta ottelu pelattiin suljettujen ovien takana ja ottelusta ei kerrottu etukäteen julkisuuteen. Oman lisämausteensa otteluun toi se tosiasia, että kyseessä oli Ilveksen ensimmäinen ulkotapahtuma tällä kaudella. Tamperelaisten riveissä pelasi ottelussa ensimmäistä kertaa 25-vuotias senegalilainen keskikenttäpelaaja Issa Thiaw. Usean kauden ajan Romaniassa pelannut Thiaw liittyi Ilveksen harjoitusvahvuuteen tiistaina.
HIFK pääsi sivuvapaapotkusta seuranneesta pomppupallosta 1-0-johtoon. Keltapaidat lämpesivät pikkuhiljaa taisteluun mukaan. Toisen jakson alkajaisiksi Lauri Ala-Myllymäki upotti Matias Ojalan antaman ja Thiawin jatkaman kulmapotkun häkkiin. Pian tämän jälkeen Tuomas Rannankari syötti Marius Noubissille, jonka laukaus livahti helpohkosti maaliin. Loppulukemat 1-3:een sinetöi Aleksis Lehtonen, joka karkasi Tatu Miettusen pistosyötöstä läpiajoon.
– Pelin alku oli vaikea ja syötöt karkailivat. Ulkoilma ja märkä kenttä vaativat totuttelua. Teimme itsellemme vaikeuksia. Toinen jakso olikin jo aivan erilainen. Pääsimme niskan päälle ja maalejakin syntyi. Minuuttien kertyessä prässimme voimistui, työskentelimme huolellisemmin ja saimme rohkeutta lisää. Kehitystä tapahtui pelin aikana, mikä on aina hyvä merkki kevään edetessä. Pyrimme varmaankin jo ensi viikolla siirtymään Pirkkahallista Kaupin keinonurmelle treenaamaan, joten tämä oli hyvä lähtölaukaus sille, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.
Testijaksolle Ilveksen riveihin liittynyt Issa Thiaw pelasi vajaan tunnin ja vaikutti lupaavalta.
– Ihan ok esitys siihen nähden, että Issa on ollut vasta muutaman päivän mukana. Haemme vielä yhteistä säveltä, mutta kielitaitoa löytyy ja jalat toimivat. Issasta näkee, että hän on pelannut hyvässä sarjassa. Hän pystyy liikuttamaan palloa vähillä kosketuksilla. Pelipaikka löytyy keskikentän keskiakselilta. Kutos-, kasi- ja kymppipaikka luonnistuvat. Potentiaalinen kaveri, Wiss tuumaa.
Issa Thiaw puki keltavihreää päälle ensimmäistä kertaa Suomen pelikentillä.
HIFK – Ilves
1 – 3 (1 – 0)
1-1 Ala-Myllymäki
1-2 Noubissi
1-3 Lehtonen
Ilveksen kokoonpano:
Mika Hilander -> 58.min Johannes Luukkanen
Tuomas Rannankari
Diogo Tomas -> 45.min Jani Tanska
Tatu Miettunen
Matias Ojala
Eero Tamminen -> 58.min Jusif Ali
Tuure Siira
Issa Thiaw -> 58.min Eero Hyökyvirta
Iiro Järvinen -> 58.min Abdoulaye Ba
Lauri Ala-Myllymäki -> 58.min Aleksis Lehtonen
Marius Noubissi -> 58.min Niklas Jokelainen
Miesten Suomen Cup jatkuu Ilveksen osalta torstaina 29.3. puolivälieräottelulla, jonka vastustaja arvotaan ylihuomenna maanantaina 12.3.