Ilves Edustus Oy vahvistaa myyntiorganisaatiotaan kahdella henkilöllä. 1.1. yhtiön myyntijohtajana aloitti monelle Ilvesläiselle tuttu Jussi Kankaanpää. Jussi siirtyy Ilvekseen SJK:n markkinointijohtajan paikalta. Aiemmin Jussi on mm. työskennellyt Ilves Hockey Oy:n palveluksessa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Ilves Edustus Oy:ssä Jussin päätehtävät ovat myynnin johtaminen sekä kumppanimyynnin kehittäminen.
– Ilveksen arvomaailma ja tulevaisuuden visiot keskustelevat yksi yhteen omieni kanssa, joten tartun erittäin innoissani uuteen haasteeseen. Omalta osaltani pyrin vahvistamaan organisaatiotamme energisyydellä ja innovatiivisuudella, asiakaslähtöistä lähestymistapaa unohtamatta, sanoo Jussi Kankaanpää
Ilves Edustus Oy:n uutena myynti -ja tuotepäällikkönä 1.1. aloitti Ossi Lindberg. Ossilla on kokemusta myyntityöstä jo pitkältä ajalta ja aiemmin hän on toiminut myyntitehtävissä mm. Ilves ry:llä.
– Hienot fiilikset päästä työskentelemään Ilvekseen. Meillä on kasassa hyvä, ammattitaitoinen ja innostunut porukka sekä myynnissä että markkinoinnissa. Tällä porukalla meillä on mahdollisuus saada aikaiseksi hyviä tuloksia, Ossi Lindberg kommentoi tuntemuksiaan uudesta tehtävästään.
– Totta kai olemme iloisia, että monin tavoin haastavan vuoden 2020 jälkeen yhtiömme on sellaisessa asemassa, että pystyimme toteuttamaan strategiamme mukaiset rekrytoinnit myyntiorganisaatiomme vahvistamiseksi. Ilves Edustus Oy:n toiminta on kehittynyt vuosi vuodelta ja seuraava kehitysaskel vaatii myös toimiston vahvistamista. Sekä Jussi että Ossi ovat meille jo entuudestaan tuttuja ja luotamme, että heidän osaamisensa avulla pääsemme kehittämään yhtiötämme jälleen seuraavan askeleen eteenpäin. Luonnollisesti meidän katse on tiukasti tulevan kauden myynnissä, mutta näiden rekrytointien taustalla on myös jo valmistautumista uuteen Tammelan stadioniin ja sen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, Ilves Edustus Oy:n kehitysjohtaja Toni Hevonkorpi kertoo