Ilves tänään KuPS:n vieraana – kolme uutta testipelaajaa mukana

Ilves lähtee testaamaan joukkueensa nykykuntoa sekä kolmea uutta testipelaajaa Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Tietoisesti pelkkiä vieraspelejä rankalle ja fyysiselle harjoituskaudelle hakenut Ilves lähtee mielellään haastamaan viime kauden hopeajoukkuetta.

Ilves palasi omatoimiselta harjoitusjaksolta tammikuun alussa ja ensimmäisen kahden viikon jälkeen päävalmentaja Toni ”Köpi” Kallio on pääosin tyytyväinen joukkueen tekemiseen.

– Meno on näyttänyt hyvältä ja todella kovaa olemme harjoituksissa mentykin. Vähän on vaikeuksia tuottanut muutamien pelaajien poissaolot, heitä on ollut kipeinä ja altistuneina karanteenissa. Hiukan se vaikeuttanut harjoituksien suunnittelua, kun et ole tiennyt montako pelaajaa on milloinkin ollut tulossa. Joka aamu on saanut palapelin rakentaa uudestaan.

Odotettu Espanjan leiri peruuntui, mutta kalenteriin ilmestyi nopeasti kolme kovaa harjoitusottelua. Vieraskentillä kohdataan viikon välein KuPS, HJK sekä FC Lahti. Tässä on selvä muutos aikaisempiin kausiin, jolloin pelattiin paljon kotikentällä ja hieman kevyempiä vastustajia vastaan.

– Tarkoituksella olemme hakeneet vieraspelejä. Viime kaudella pelasimme selvästi heikommin vieras- kuin kotikentällä, niin nyt opetellaan sitä harjoituskaudella. HJK:n ja Lahden olimme sopineetkin, että Espanjan leirin peruuntuessa pelaamme toisiamme vastaan. KuPS on meille hyvä testi heti kauden alkuun, niin nähdään missä me menemme tässä vaiheessa.

Pitkään on ollut tiedossa, että Ilves etsii yhtä hyökkääjäpelaajaa. Vielä ei testillä olleista ole kukaan vakuuttanut, mutta nyt on näytille saapunut lupaavan oloinen viimeistelijä.

– Belgiasta tuli 23-vuotias hyökkääjä Jorn Vancamp näytille. Hän on pelannut mm. Hollannin pääsarjassa ja lisäksi hän on ollut vakiokasvo Belgian nuorisomaajoukkueissa. Hän ei ole vielä täydessä kunnossa, mutta harjoitusten perusteella perustaitotaso on kyllä kunnossa. Hän pelaa nyt KuPS- ja HJK-pelit ja sen jälkeen tehdään ratkaisu hänen suhteensa.

Vancampin lisäksi on harjoituksissa näkynyt myös muitakin uusia kasvoja.

– Burkina Fasosta saapui meille parin kuukauden koeajalle 22-vuotiaat kaksosveljekset, joista Elisee Sou on oikea puolustaja ja Elie Sou keskikenttäpelaaja. Heitä jo vuosi sitten koitettiin saada hankittua, mutta vasta nyt pääsivät maahan. Heillä perustekeminen on kunnossa ja näyttävät urheilullisilta kavereilta. Mielenkiintoista seurata, miten heillä lähtee täällä sujumaan.

Joulukuussa Ilves/2-joukkueen pelaajia oli useampikin edustusjoukkueen harjoituksissa, mutta heistä suurin osa on jo palautunut takaisin. Pari pelaajaa on kuitenkin tehnyt valmennusjohtoon suuren vaikutuksen.

– Mukaan lähtee 16 kenttäpelaajaa ja pari maalivahtia. Ei ihan päästä semmoisella ryhmällä, kun olisimme halunneet. Osa joutuu väkisinkin pelaamaan vähän pidempään, kuin se alun perin suunnitellun 45 minuuttisen. Paljon jää sivuun ns. runkoryhmän pelaajia. Alex Ciriaco on kakkosjoukkueesta vielä mukana, hän on esiintynyt edukseen viime aikoina. Samoin Badu (Badreddine Bushara) on ollut todella hyvä koko talvikauden ja saattaa jatkaa meidän mukanamme pidempäänkin.

Ottelu pelataan suljetuin ovin, mutta lähetetään kuitenkin suorana Youtubessa KuPS TV-kanavalla. Ottelu alkaa klo 14.15, mutta kanavalle kannattaa virittäytyä jo klo 12.30. Silloin Ilves Naiset kohtaavat KuPS:n omassa harjoitusottelussaan.

Ilveksen alustava mukaan lähtevä joukkue:

Maalivahdit
Rasmus Leislahti
Oskari Aro

Kenttäpelaajat
Leo Kyllönen
Tabi Manga
Alex Ciriaco
Aapo Mäenpää
Doni Arifi
Eliel Sou
Petteri Pennanen
Linus Rönnberg
Badreddine Bushara
Jorn Vancamp
Tatu Miettunen
Elisee Sou
Eric Oteng
Patrick Loa Loa
Teemu Jäntti
Noel Hasa

Lue myös

Espanjan leiri on peruttu

Espanjan leiri on peruttu

Uusien rajoitusten johdosta ja terveyspalveluiden suosituksia noudattaen Espanjan pilottiturnauksen järjestäjä on päättänyt perua Scandinavian League 2022 -tapahtuman. Se oli tarkoitus järjestää 24.1. - 6.2. Turnauksen järjestäjä yrittää kuitenkin etsiä turnaukselle...