
Kuva: Jimi Soinila
Ilveksen ja FC Hongan välisessä ottelussa sattui ja tapahtui oikein kunnolla. Nähtiin upea maali, kovia taklauksia, ulosajo sekä todella uhrautuvaa puolustamista.
Ilves – Honka 1–0 (1–0)
Jalkapalloyleisöä hemmoteltiin Pirkkahallissa hyvätasoisella ottelulla, kun Ilves ja FC Honka kohtasivat toisensa Liigacupin alkulohkon ottelussa. Ilvekseltä nähtiin tasapainoisen hyvä esitys varsinkin avausjaksolla ja toisen jakson uhrautuva koko joukkueen puolustaminen sytytti myös Pirkkahallin yleisön.
Avausjakso
Molemmat joukkueet saivat rakennettua avausjaksolla mukavasti maalintekopaikkoja, mutta Ilveksellä oli jonkin verran vaarallisempia paikkoja enemmän. Maalinteossa Ilves onnistui reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Petteri Pennanen tykitti pallon lähes 30 metristä ohi Hongan maalilla olleen Maksim Rudakovin.
Ilveksen tuorein hankinta hyökkääjä Kai Meriluoto pelasi erittäin pirteästi ja toi lisää energisyyttä sekä vaarallisuutta. Kokonaisuudessaan voidaan olla tyytyväisiä Ilveksen avauskokoonpanoon, jokainen hoiti tonttinsa kiitettävästi eikä heikkoa lenkkiä löytynyt lainkaan. Eniten painetta Ilveksen puolustukselle espoolaisista aiheutti nopea ja ketterä Niilo Saarikivi.
Toinen jakso
Vierailija Honka aloitti jakson isäntiään terävämmin ja sai luotua painetta Ilveksen puolustukselle. Ottelun intensiteetti nousi pelin edetessä ja melko kovia taklauksiakin nähtiin. Tunnin pelin kohdalla sai Elie Sou toisen keltaisen ja sitä kautta ulosajon hieman sekavassa tilanteessa. Tuomaristo mietti pitkään, kumpi identtisistä kaksosista rikkeen teki ja päätyivät lopulta ajamaan Elien suihkun puolelle.
Pelin hallinta siirtyi yhä enemmän Hongalle, mutta Ilveksen joukkueelta nähtiin todella uhrautuvaa sekä laadukasta puolustamista. Tabi Manga on koko kentän herra ja hidalgo, mutta myös Elisee Soun esitykset olivat erittäin hyviä. Maalissa Eetu Huuhtanen joutui muutaman kerran venymään parhaimpaansa eikä suostunut palloa taakseen päästämään.
Honka pääsi yrittämään maalintekoa monta kertaa, mutta usein kovat laukaukset leijuivat maalin yli. Maalia kohti tulleet laukaukset puolestaan peitti sekä Ilveksen puolustus että Huuhtanen torjunnoillaan.
Lohkovaiheen viimeinen ottelu pelataan Pirkkahallissa tulevana lauantaina klo 14.30 alkaen. Silloin vastassa on FC Lahti.
Ilveksen avauskokoonpano
12 Huuhtanen Eetu
2 Ollila Tuomas ->76’ 3 Loa Loa Patrick
5 Katz Kalle -> 76’ 16 Miettunen Tatu
6 Arifi Doni -> 70’ 13 Siire Tuure
8 Pennanen Petteri
9 Mettälä Ilari ->62’ 30 30 Daouda Moussa Yusif
17 Tabi Manga Luc Landry
18 Sou Elie ’59 ulosajo
19 Sou Elisee
42 Meriluoto Kai -< 70’ 21 Bushara Badreddine
49 Oteng Eric -> 70’ 14 Jäntti Teemu
Vaihtopelaajat:
1 Leislahti Rasmus
23 Hasa Noel
27 Rönnberg Linus
Maalit:
32’ Pennanen Petteri 1-0