Ilves ja keskikenttäpelaaja Teemu Jäntti ovat solmineet pelaajasopimuksen, joka kattaa kaudet 2021 ja 2022. 20-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen FC Lahdesta.
Tuusulasta lähtöisin oleva 20-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyi tammikuussa 2018 Kakkosessa pelanneen PKKU:n riveistä FC Lahden Veikkausliigajoukkueeseen. Kolmen kauden aikana hän pelasi lahtelaisten riveissä 53 ottelua tehden niissä kolme maalia. Suomea hän on edustanut yhteensä 26 nuorisomaaottelussa.
Jäntti nousi PKKU:n runkopelaajaksi jo 17-vuotiaana pelaten lähes kaikissa joukkueensa Kakkosen peleissä. Hän laukoi myös kolme maalia tuon kauden aikana. Heti ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan 2018 hän murtautui myös FC Lahden avauskokoonpanoon. Viime kaudella hän on pelannut keskikentän lisäksi myös topparina sekä laitapuolustajana, joten monipuolisena pelaajana häntä pystyy peluuttamaan useammalla pelipaikalla. Kauden ainoan maalinsa hän viimeisteli elokuussa Ilveksen verkkoon.
Jäntti on myös kuulunut ikäluokkansa maajoukkuerinkiin jo useamman vuoden ajan. U19 EM-kotikisoissa hän oli tärkeässä roolissa Suomen joukkueessa, pelaten vasempana puolustajana kaikissa kolmessa ottelussa.
Jäntti on Ilveksen otteita seurannut jo pitkään ”sillä silmällä” ja on mielissään siirtymisestään Tampereelle.
”Ilves on menestynyt vuodesta toiseen ja pelaajat ovat kehittyneet ja pelitapakin sopii itselle. Valmentajat osaavat piiskata joukkuetta eteenpäin. Tykkään sellaisesta tyylistä. Omaan tyyliin sopiva pelityyli onkin mielestäni erittäin tärkeää, varsinkin nyt kun olen oppinut analysoimaan omaa peliäni paremmin.”
Jarkko Wiss tunnustaa Ilveksen seuranneen Jäntin otteita jo pidemmän aikaa. Analyysi pelaajasta on selvillä.
”Teemu on monipuolinen pelaaja, pystyy pelaamaan montaa pelipaikkaa. Meillä on tosin selkeä käsitys siitä, että hänet sijoitetaan keskisektorille pelaamaan. Hän on hyvä pallon kanssa, taitava vasen jalka ja ominaisuuksiltaan sellainen, että varmasti saa myös tehoja enemmän irti itsestään maalien ja syöttöjen muodossa. Häneltä löytyy myös erikoistilanneosaamista, mistä on tältä päättyneeltäkin kaudelta näyttöjä.”
Nuorukainen on nähty uransa aikana monellakin eri pelipaikalla, joten myös Ilveksen valmennus saa hänen kauttaan lisämahdollisuuksia käyttää erilaisia koostumuksia pelaajistossa. Sekä valmennuksen että pelaajan itsensä toiveet osuvat mainiosti yhteen.
Teemu itse kokee keskikentän olevan itselleen paras pelipaikka: ”On tietysti vahvuus pystyä pelaamaan montaa eri pelipaikkaa, jolloin pystyy loukkaantumisten tullessa paikkaamaan tai pelin aikana vaihtojen myötä muuttaa omaa paikkaansa. Silti kaipaan sellaista jatkumoa yhden pelipaikan suhteen. Silloin pystyisi paremmin hiomaan sellaisia pieniä speksejä kuntoon ja tulla sitä kautta paremmaksi. Koen keskikentän, sellaisen 8-roolin, itselleni kaikkein omimmaksi pelipaikaksi.
Jäntti tuo Ilvekseen saapuessa myös lisää erikoisosaamista, joka varmasti ilahduttaa myös kannattajia.
”Monipuolisuuden lisäksi vahvuuteni on potkutekniikka. Toivonkin pääseväni ampumaan vapareita ensi kesänä paljon.”