Ilves sopimukseen kolmen nuoren pelaajan kanssa

Ilves on solminut sopimukset kolmen nuoren pelaajan kanssa. Ilveksen omista junioreista edustusjoukkueeseen nousevat Taha Özcelik ja Leo Kyllönen. Kolmas tuore sopimuspelaaja on FC Interistä siirtyvä Linus Rönnberg.

 

Taha Özcelik tuo kilpailua joukkueen keskikentälle

 

20-vuotiaan Taha Özcelikin kehitys on edennyt siihen pisteeseen, että sopimus edustusjoukkueen kanssa tuli ajankohtaiseksi. Tahan sopimus kattaa kauden 2021 ja lisäksi se sisältää option kaudesta 2022. Nuorukainen kokee Ilveksen maan parhaaksi seuraksi kehittyä kohti kansainvälisiä kenttiä. Hänen viereltään onkin pelaajia siirtynyt lähiaikoina sekä Ranskaan että Tanskaan, samaa polkua myös Taha toivoo pääsevänsä kulkemaan.

Tahan kehityskäyrä on kokenut viime vuosina kovia loukkaantumisien myötä, mutta nyt nuorukainen on valmis jälleen ottamaan uuden askeleen matkallaan.

– Tuntuu todelta hyvältä päästä ottamaan jälleen yksi askel eteenpäin jalkapalloilijan uralla. Minulla oli tavoitteena päästä edustukseen mukaan jo hiukan aikaisemminkin, mutta pikku loukkaantumiset ovat sitä hiukan viivästyttäneet. Parempi kuitenkin myöhään kuin milloinkaan. Nytkin kuntoudun joulukuussa tulleesta pikku vammasta, mutta olen mukana jo joukkueen harjoittelussa.

Taha on tamperelaisen jalkapalloilun kasvatti, joka 13-vuotiaana vaihtoi TPV:n punavalkoisista Ilveksen keltavihreisiin asuihin.

– Olen aloittanut suhteellisen myöhään pelaamisen joukkueissa. Taisin olla 9-vuotias, kun aloitin TPV:n riveissä. Aika nopeasti, eli 13- vuotiaana, siirryin Ilvekseen. Siitä kehitykseni oikeastaan kunnolla lähtikin eteenpäin. Harjoituksissa on junioreista asti ollut kova tempo sekä vaatimustaso. Valmentajat ovat olleet joka joukkueessa ammattitaitoisia ja auttaneet minua eteenpäin.

Nuori mies haastaa nykyiset keskikentän pelaajat, ainakin ominaisuudet ovat hänellä kunnossa.

– Pallokontrolli, suojaaminen sekä syöttäminen, siinä isoimmat vahvuuteni. Olen oikeastaan aina pelannut keskilinjalla, topparista aina kymppipaikkaan asti. Koen tuon keskikentän olevan itselleni se parhain rooli. Se, olenko pohjalla vai ylempänä, ei niin kauheasti merkitse. Pelaamista on saatava vieläkin nopeammaksi, sillä Veikkausliigassa tilaa ja aikaa on paljon vähemmän kuin Kakkosessa. Siinä se suurin kehittämisen kohde oikeastaan on.

Taha tiedostaa kilpailun olevan Ilveksessä kovaa. Kausi saattaa alkaa Kakkosessa, mutta se ei nuorta miestä haittaa.

– On luonnollista aloittaa tämänkin kauden pelit Kakkosessa, siellä saa kuitenkin niitä tärkeitä peliminuutteja. Onhan nyt nähty pari hyvää esimerkkiä, että Kakkosessakin voi kehittyä ihan kansainväliselle tasolle.

Halu päästä näyttämään taidot Veikkausliigassa on Tahalla kova. Hänellä on myös kunnianhimoiset tavoitteet uralleen, ammattilaisuus ulkomaille kiinnostaa häntäkin.

– Tavoitteena on päästä pelaamaan Veikkausliigassa ja näyttää omat taitoni liigatasolla. Tietysti se vaatii hyviä pelejä Kakkosessa ja sitä kautta ansaita näyttömahdollisuus ylempänä. Pitkässä tähtäimessä on päästä ulkomaille pelaamaan, siinä suhteessa olen kyllä juuri oikeassa seurassa. Ilves on nyt näyttänyt, että täällä pelaaja pystyy kehittymään.

Myös Taha haluaa välillä saada ajatukset pois jalkapalloilusta. Hänellä onkin siihen oiva keino.

– Itselle paras tapa rentoutua on käydä kaverin kanssa ensin salilla ja sitten siirtyä hierontatuoleihin istumaan ja siinä vaan chillailla ja puhua mukavia.

 

Linus Rönnbergillä tavoitteena kansainväliset kentät

 

Lahjakas laitapelaaja Linus Rönnberg siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen FC Interistä. Tammikuussa 18-vuotta täyttänyt ikäluokkansa maajoukkuepelaaja havittelee ammattilaisuraa ja uskoo Ilveksen olevan tällä hetkellä sopivin ympäristö tavoitteen saavuttamiseksi.

Tervetuloa Tampereelle! Mikä sai sinut valitsemaan juuri Ilveksen?

– Olin kuullut, että täällä hoidetaan asiat hyvin ja nuoret pelaajat kehittyvät ja pystyvät menemään urallaan eteenpäin. Minullakin päätavoite on päästä tulevaisuudessa ulkomaille pelaamaan, niin koin tämän nyt parhaana ratkaisuna. Ilves on osoittanut, että täältä on hyvät mahdollisuudet sinne päästä.

Olitko seurannut Ilveksen otteita jo pidempään?

– En ollut Ilvestä aikaisemmin mitenkään erityisen tarkasti seurannut, mutta Maksim Stjopinin kanssa olen maajoukkueleireillä paljon jutellut, ja hän on kovasti kehunut Ilveksen toimintaa.

Mikä on tavoitteena tälle ensimmäiselle kaudelle ja mitkä ominaisuudet ovat vahvuuksiasi ja missä taas eniten kehitettävää?

– Tavoitteena on saada ehjä ja hyvä kausi pelattua. Olen nopea ja taitava, mutta fysiikassa on vielä eniten kehitettävää.

Millaisen ensivaikutelman olet Ilveksestä saanut?

– Joukkue tuntuu todella mukavalta, minut on otettu hyvin täällä vastaan. Enkä ole vielä joutunut liikaa kuuntelemaan turkulaisvitsejäkään.

Onko Tampere sinulle entuudestaan kuinka tuttu kaupunki?

– Tampereella en ollut aikaisemmin käynyt kuin pelaamassa, joten tämä on aivan uusi kaupunki minulle. Ilman navigaattoria en kyllä vielä osaa täällä liikkua.

Sinäkin, kuten niin moni muu Ilveksen pelaajista, olet ollut mukana maajoukkuekuvioissa. Mikäs tilanne sillä rintamalla on tällä hetkellä?

– Olen ollut 2003-syntyneiden maajoukkueringissä mukana. U18- joukkueella on kohta tulossa leiri, ja katsotaan josko kutsu sinne tulisi. Syksyllä olisi mahdollisuus päästä U19- EM-kisoihin.

 

Ilves Futis-Liigan kasvatti Leo Kyllönen haluaa seurata Naatin, Laurin ja Maksimin jalanjälkiä

 

17-vuotias keskikenttäpelaaja Leo Kyllönen allekirjoitti 1 + 2 -vuotisen sopimuksen edustusjoukkueen kanssa. Talvikauden joukkueen mukana harjoitellut lahjakas nuorukainen vakuutti valmennusjohdon otteillaan, joten jälleen yksi Ilves-junioripolun läpikäynyt pelaaja pääsee toteuttamaan unelmaansa.

Ilves nosti talvikauden harjoituksiin useampia lahjakkaita nuoria pelaajia, joista muutama palkittiin hyvistä esityksistä sopimuksella Edustusjoukkueen kanssa. Yksi heistä on 17-vuotias keskikentällä niin keskellä kuin laidassakin pelaava Leo Kyllönen, joka viime kesänä oli voittamassa Ilveksen riveissä A-nuorten Suomen mestaruutta. Nuori mies kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueeseen.

– Pikkupojasta asti olen unelmoinut pelaamisesta Ilveksen edustusjoukkueessa, joten todella hienot fiilikset on saada se unelma toteutumaan. Kovasti olen sen eteen töitä tehnyt, hienoa että kova työ on tuottanut tulosta. Sopimus tuli oikeastaan juuri siinä vaiheessa, mitä olin suunnitellutkin. Tässä vaiheessahan lahjakkaimmat pelaajat yleensäkin sopimuksen saavat.

Leo aloitti jalkapallon pelaamisen Suomen suurimassa jalkapallon korttelisarjassa Ilves Futis-Liigassa.

– Olin varmaan neljän tai viiden vanha, kun aloitin Futis-Liigassa Ilveksen Siivikkalan joukkueessa. Olen todellakin koko keltavihreän junioripolun läpikäynyt pelaaja ja olen siitä erittäin ylpeä.

Nuorukainen kokee ihanteellisena Ilveksen joustavan yhteistyön eri joukkueiden välillä. Oma kehitysjoukkue samassa kaupungissa mahdollistaa loistavan mahdollisuuden kehittyä ja saada varsinkin peliminuutteja.

– Se on erittäin tärkeää, että Ilveksessä on niin toimiva yhteistyö eri joukkueiden välillä. Varsinkin nyt, kun minullekin varmaankin kertyy pelejä myös Kakkosessa. Helpottaa todella paljon, kun yhteistyöjoukkue on samassa kaupungissa ja vielä samassa seurassa. Kakkosen joukkue on erittäin laadukkaasti valmennettu joukkue, joten kehitystä tapahtuu, vaikka pelaisikin siellä. On meille nuorille pelaajille tärkeää saada minuutteja ja vastuuta Kakkosessa, jotta olemme valmiita siirtymään Edustusjoukkueen peleihin.

Vaikka yksi lapsuuden unelma Leolla nyt toteutuukin, on seuraava jo mielessä. Viime aikoina julkaistut siirtouutiset Lauri Ala-Myllymäestä, Naatan Skytästä sekä Maksim Stjopinista nostaa unelmaa omasta kansainvälisestä urasta.

– Ulkomaan kentille minäkin tähtään, joten samaa polkua on tarkoitus Laurin, Naatin ja Maksimin perässä kulkea. Ilves on tällä hetkellä paras paikka Suomessa nuorelle pelaajalle kehittyä ja päästä ulkomaille. Tietysti se vaatii pelaajaltakin paljon eli ei se pelkästään mukana roikkumisella tapahdu.

Leo tietää fiksuna pelaajana myös omat vahvuutensa sekä kehityskohtansa.

– Pelin ymmärtäminen on vahvuuteni sekä useamman pelipaikan pelaaminen. Myös pallollinen pelaaminen lukeutuu vahvuuksiini, kuljettaminen, syöttäminen ja haastaminen. Tavoitteena on kasvaminen aikuisten peleihin, saada kokemuksen kautta itseluottamusta ja varmuutta pelata omilla vahvuuksillani.

Omaa tulevan kauden rooliaan hän näkee nousujohteisena polkuna Kakkosen kautta Veikkausliigaan.

– Varmaan alussa tulee pelattua paljon Kakkosessa, joten tavoitteena on siellä saada isoja minuutteja ja kehittää itseäni, jotta loppukaudesta niitä minuutteja tulisi sitten Veikkausliigassa.

Jalkapalloon panostaminen on Leolle iso ja tärkeä juttu, mutta välillä on hyvä jättää arkihuolet sivuun ja tehdä jotain ihan muuta.

– Olen nyt hiljalleen aloitellut itsekseni kitaran soittamista, en siis käy missään tunneilla. Se vaatii niin paljon keskittymistä, että se vie helposti jalkapallon ja muun arjen pois mielestä. Se on mukavaa touhua ja alkaa jo hiljalleen sujumaankin.

 

 

Lue myös