Aivan ei Ilves yltänyt keväällä asetettuun tavoitteeseen paikasta yläloppusarjaan, vaan pelit jatkuvat neljän joukkueen alaloppusarjassa. Muut joukkueet ovat TPS, ONS sekä IK Myran. Runkosarjan pisteet jäävät voimaan ja Ilves on neljä pistettä TPS:ää perässä ja kolme pistettä viimeisenä olevaa IK Myrania edellä, tasapistein ONS:n kanssa.
Joukkueessa puhalsi myös muutosten tuulet. Valmennuspuolella Mika Lahtinen otti vetovastuun muutama kierros ennen runkosarjan päättymistä ja syyskuun alusta joukkueelle nimettiin manageriksi Ville Salonen. ”Lada” Lahtinen toikin heti uutta ilmettä Ilveksen pelaamisen ja joukkue nousi jälleen omalle tasolleen.
Myös pelaajapuolella tapahtui liikehdintää, kun Annika Laihanen, Kaisa Juvonen sekä Sara Kattainen siirtyivät Pohjois-Amerikan yliopistoihin sekä pelaamaan että opiskelemaan. Tulopuolella puolestaan on amerikkalainen Lynsey Kelly, joka nähtiin jo runkosarjan päätösottelussa.
Ilves aloittaa urakkansa lauantaina, kun se matkaa Alaveteliin IK Myranin vieraaksi. Kotona pelataan ensimmäisen kerran lauantaina 14.9., kun klo 15 alkavaan otteluun Tammelan stadionille saapuu alaloppusarjaa johtava TPS.
Teitä kaikkia tarvitaan luomaan Tammelaan kotiluolan tuntua, joten: Tervetuloa kannustamaan Ilves voittoon!
