Ilves koki tappion IFK Mariehamnille

17-vuotias Leo Kyllönen laukoi Ilveksen maalin

 

Kotijoukkue Ilves ei ollut kauden ensimmäisessä ulkona pelatussa ottelussa parhaimmillaan oikein missään vaiheessa. Molempien jaksojen alkua hallitsi vierailija IFK, jolla toimi tänään sekä viimeistely että puolustaminen kotijoukkuetta paremmin. Ottelun alun virheet puolustuksessa koituivat lopulta Ilvekselle kohtaloksi, sillä reilussa 20 minuutissa vieraat iskivät kaksi maalia, jotka riittivät lopulta ottelun voittamiseen.

 

Pelillisesti tasainen ensimmäinen puoliaika

 

Ottelun alku oli molemmilta hiukan tunnustelevaa kenttään tutustumista. IFK Mariehamn oli aavistuksen terävämpi ja pääsi ottelun avausmaalin iskemään kulman jälkitilanteesta kahdeksannella minuutilla. Maalin iski tamperelaisille tuttu mies Emile Paul Tendeng, joka muutoinkin esiintyi pirteästi vanhaa seuraansa vastaan.

Ilveskin paransi peliään takaiskun jälkeen ja varsinkin Eetu Vertainen onnistui luomaan tilanteita hyökkäysalueella. Maalia ei kuitenkaan tilanteista onnistuttu tekemään, kun taas saarelaisilla oli tehokkuus huipussaan. 0–2 osuman laukoi Elias Mastokangas tarkasti ohi Rasmus Leislahden.

Ensimmäinen jakso oli muutoin melkoisen tasainen, mutta IFK:lla oli aavistuksen verran terävemmät tilanteenvaihdot sekä murtautumiset laukaisupaikkoihin.

 

Toisen jakson takaa-ajo tuotti yhden osuman

 

Toinen jakso alkoi saarelaisten painostuksella ja Ilveksen maalille vaihdettu Eetu Huuhtanen pääsi hyvin peliin mukaan muutamien torjuntojen kautta. Ilveskin pääsi jakson edetessä paremmin peliin mukaan ja vieraat lähinnä tyytyivät puolustamaan tiiviisti.

Ilves otti pallonhallinnan haltuunsa ja pystyi pitkiäkin jaksoja pelaamaan hyökkäysalueella, mutta IFK pystyi tiiviillä puolustamisellaan pitämään keltapaidat poissa vaarallisilta maalipaikoilta.

Panostaminen hyökkäämiseen aiheutti puolestaan saarelaisille muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen, mutta ne Ilves pystyi kuitenkin selvittämään. Vaikka Ilves vaihtoi toppareita lukuun ottamatta kaikki pelaajat, säilyi ote kotijoukkueella. Painostus tuotti tulosta vasta lisäajan alussa, kun Vigori Gbe kaadettiin boxissa ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. 17-vuotias Leo Kyllönen tykitti pallon verkkoon ja loppulukemiksi kirjattiin 1–2.

Jakson parasta antia Ilveksen osalta olivat Huuhtasen hienot torjunnat sekä pelinhallinta. Kentällä nähtiin myös ensimmäistä kertaa nuori Noel Hasa, joka jätti itsestään positiivisen kuvan.

Päävalmentaja Jarkko Wiss ei ollut lainkaan tyytyväinen suojattiensa suorituksiin.

Ensin tehtiin iso puolustusvirhe, jota ei ehditä korjaamaan ja sen jälkeen hävitään kaksinkamppailuja pari kappaletta ja peli on 0-2. Vaikka saatiin itse hyvin palloa liikkeelle, ei kuitenkaan pystytty omista paikoista tekemään maaleja. Sitten meidän peli olikin jahtaamista ja perässä juoksemista”, perkasi valmentaja ottelun ensimmäistä jaksoa.

Vaikka Ilveksen yläkerran prässi ei näyttänyt toimivan hyvin, käänsi Wiss sen enemmän vastustajan hyväksi pelaamiseksi.

Kyllä meillä oli yläkerrassa isoja ongelmia molempiin suuntiin, heidän alakertansa avasi hyvin ja meidän pojat vaan juoksivat jossain siellä. Selkeä epäonnistuminen kyllä sillä saralla”, kritisoi Wiss joukkuettaan.

Ilves teki useita vaihtoja jälleen kerran. Se ei kuitenkaan suuremmin vaikuttanut pelaamiseen.

Kyllä vaihtopelaajat esiintyivät ihan ok, kokemuspohjaansa nähden varsinkin. Ainahan peli vähän muuttuu vaihtojen myötä, mutta hyvin hoitivat tonttinsa”, Wiss jatkoi.

Ilves pystyi palloa hyökkäysalueella pitämään, mutta maalintekopaikat loistivat puuttumisellaan.

Hyökkäyspelaamisessa pitäisi pelaajien liikkua yhdessä ja tehdä yhteistyötä, siinä on vielä paljon petrattavaa. Moni pelaa vielä nuo tilanteet yksinään tällä hetkellä siellä ylhäällä. Sen suhteen meidän täytyy tehdä vielä paljon töitä”, analysoi hän ongelmakohtaa.

 

 

Ilveksen kokoonpano:

1 Rasmus Leislahti  -> 46’Eetu Huuhtanen

2 Tuomas Ollila -> 62′ Oiva Jukkola

15 Mikael Almen

5 Kalle Katz

4 Felipe Aspegren -> 70′ Gbe Vigori

6 Doni Arifi -> 60′ Taha Özcelik

8 Teemu Jäntti -> 60′ Noel Hasa

49 Eric Oteng – 62′ Tuure Mäntynen

32 Eetu Vertainen -> 77′ Maximo Tolonen

19 Eetu Mömmö -> 46′ Leo Kyllönen

11 Momodou Sarr -> 46′ Eemeli Raittinen

 

Maalit:

0–1 8′ Emile Paul Tendeng

0–2 21′ Elias Mastokangas

1–2 90′ Leo Kyllönen (rp)

Lue myös