Eetu Vertainen laukoi Ilveksen 1-1 tasoitusmaalin
Ilves kohtasi lauantaina Helsingissä pelatussa harjoitusottelussa HJK:n. Ottelu pelattiin Jätkäsaaren hallissa. Vauhdikas ja tasainen ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 voittoon.
Tasainen ensimmäinen puoliaika
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli varsin tasainen. Pallonhallinta oli hienoisesti kotijoukkueella, mutta molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa avausmaalin tekemiseen. Ilveksen Teemu Jäntti sai kertaalleen toimitettua pallon jo HJK:n maaliin, mutta ottelun tuomari vihelsi pienellä viiveellä tilanteesta vapaapotkun kotijoukkueelle HJK:n pelaajien huutaessa tilanteessa käsivirhettä.
Ilves onnistui luomaan vaarallisia tilanteita terävistä vastaiskuista, mutta valitettavasti maaliin asti palloa ei saatu toimitettua. Yhden terävän vastaiskun päätteeksi Teemu Jäntti oli päästä nokikkain Klubin maalivahdin Hugo Kedon kanssa, mutta Luis Carlos Murillo taklasi Temeä selästä sen verran, että tilanne kuivui kasaan. Yllättäen tilanteesta ei myöskään seurannut rangaistuspotkua. Ottelun avausmaali nähtiin 43. peliminuutilla, kun HJK iski terävällä vastaiskulla kohti Ilveksen maalia. Pallo pelattiin David Brownelle vasempaan laitaan, josta hän tarjoili pallon maalin eteen nousseelle Filip Valencicille. Valencic ei tilanteessa erehtynyt vaan laukoi pallon varmasti maaliin, 1-0. Näistä lukemista lähdettiin myös ottelun tauolle.
Molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen maalinteossa toisella puoliajalla
Ottelun toinen puoliaika noudatteli samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin puoliaika. Molemmilla joukkueilla oli hallintajaksonsa ja paikkansa maalintekoon. Loppua kohden molempien joukkueiden suorittamat lukuisat vaihdot vähän sekoittivat peliä ja pelin rytmiä. Toisen puoliajan ensimmäiset minuutit olivat selkeää kotijoukkueen hallintaa, mutta pian myös Ilves sai taas rytmistä kiinni ja peli tasoittui selkeästi. Ottelun 51. minuutilla kotijoukkueen Luis Carlos Murillo pelasi palloa kädellä omalla rangaistusalueella ja tilanteesta tuomittiin kotijoukkueelle rangaistuspotku. Pallon taaks asteli päättäväisesti Eetu Vertainen, joka laukoi pallon varmasti maaliin, 1-1.
Ilveksen tasoitusmaalin jälkeen peli aaltoili päästä päähän ja molemmilla joukkueilla oli muutamia läheltä piti tilanteita, mutta lisämaaleja ei näyttänyt syntyvän. Kun ottelua oli jäljellä seitsemän minuuttia, kotijoukkue HJK sai kulmapotkun, jonka Atomu Tanaka lähetti maalille. Tilanteessa korkeimmalle nousi Miro Tenho, joka puski pallon lähietäisyydeltä Ilveksen maaliin, 2-1. Takaisku maalin jälkeen Ilves yritti vimmatusti tasoitusmaalia, mutta ei siinä onnistunut. Näin ollen ottelu päättyi HJK:n voittoon lukemin 2-1.
Ilveksen kokoonpano:
Rasmus Leislahti
Vigori Gbe -> 59’ Mäntynen
Miska Rautiola -> 62’ Katz
Tatu Miettunen
Tuomas Ollilla
Teemu Jäntti -> 81’ Jukkola
Doni Arifi -> 81’ Özcelik
Testipelaaja -> 71’ Mömmö
Joona Veteli
Momodou Sarr -> 71’ Tolonen
Eetu Vertainen -> 71’ Raittinen