Ilves kohtaa lauantaina FC Lahden vieraskentällä

Joona Veteli palaa huomenna kokoonpanoon (kuva: Jimi Soinila)

 

Ilveksen harjoituspelit saavat jatkoa pääsiäislauantaina Lahdessa, missä isäntäjoukkue FC Lahti palaa pienoisen tauon jälkeen pelien pariin. Ilves on saanut riveihinsä takaisin U21-maajoukkueen leirillä olleet pelaajansa sekä sairastuvalta palaavan Joona Vetelin.

 

Viime viikolla Ilves kohtasi Kaupissa PK-35:n hyvinkin siipirikkoisena, sillä peräti 16 pelaajaa puuttui kokoonpanosta maajoukkueleirin tai loukkaantumisten vuoksi.  Tälle viikolle pelaajia kuitenkin palaa kokoonpanoon, mutta aivan kunnon harjoitusviikkoa joukkue ei vielä saanut alle.

Alkuviikko meni vielä palautuessa ja laskiessa montako poikaa palaa paikalle ja on ehjiä. Torstaista alkaen olemme ehtineet harjoitella ihan hyvällä temmolla ja tekemisen tasolla ja lauantaina sitten jo pelataankin”, kertoi Jarkko Wiss joukkueen viikko-ohjelmasta.

Viime viikolla loukkaantumisten vuoksi sivussa oli peräti kahdeksan pelaajaa, joista yksi saataneen lauantain otteluun mukaan.

Joona Veteli palaa riveihin ja Ilari Mettälä on jo osittain mukana joukkueen harjoituksissa. Tatu Miettunen, Juho Pietola, Eetu Vertainen, Felipe Aspegren, Linus Rönnberg sekä Baba Mensah ovat vielä sivussa. Osa heistä palaa kuitenkin jo ensi viikolla eli parempaa tilannetta kohden olemme menossa”, avaa Wiss sairastupalaisten tilanteita.

Tässä pelissä ei Ilveksen riveissä testipelaajia nähdä lainkaan, vaan joukkue kohtaa FC Lahden puhtaasti omilla sopimuspelaajillaan.

Cissoko ei ole enää meidän mukana ja uuden testipelaajamme osallistuminen joukkueharjoitteluun on viivästynyt”, myöntää Wiss.

FC Lahden joukkue oli maaliskuun alussa kahden viikon karanteenissa koronavirustartunnan vuoksi ja pelaa nyt ensimmäisen ottelunsa tuon tauon jälkeen. Joukkue vahvisti rivejään helmikuun lopulla Ilveksessäkin pelanneella Teemu Penninkankaalla, joka siirtyi Lahteen Irlannin pääsarjasta.

Ei ole tullut nyt katsottua Lahden pelejä, fokus on nyt täysin omassa pelaamisessa. Eiköhän heillekin ole nyt tärkeintä päästä pelaamaan ja saamaan pelaajat terveiksi. Lähdemme hakemaan hyvää ja tasapainoista pelaamista”, analysoi Wiss vastustajaa.

Parissa viime pelissä Ilveksellä on ollut hiukan ongelmia sekä puolustus- että hyökkäyspelaamisessa. Molempiin on harjoittelussa paneuduttu.

Puolustuspelin tiiviyttä sekä hyökkäyspelin terävyyttä, molempiin ollaan keskitytty”, jatkoi päävalmentaja.

Ottelu alkaa lauantaina klo 14.00. Valitettavasti ottelusta ei ole tarjolla striimiä.

 

Lue myös