Ilves-Kissoille hävittiin – Lauantaina ”vierasmatka” Pyynikille TamU:n vieraaksi

Cup-voiton jälkeen paluu Kakkosen peleihin ei ollut helppo. Ilves-Kissat pystyi lauantaina ehjempään peliin ja voitti kauden ensimmäisen paikallisottelun. Tulevana lauantaina on vuorossa seuraava paikallisottelu, kun Ilves/2 matkaa Pyynikille TamU:n vieraaksi.

Viime lauantaina Ilves/2 aloitti pelinsä vahvasti 90-vuotisjuhlaotteluaan isännöimää Ilves-Kissoja vastaan. Hyvä vire ei kuitenkaan kestänyt aivan loppuun saakka ja hiukan jaloissakin painoi keskiviikon yllätyksellinen cup-ottelu edustusjoukkuetta vastaan.

Ottelun avausmaalin viimeisteli todella hienon syöttöketjun päätteeksi U18-maajoukkueen kesäkuun leirille valittu Badreddine ”Badu” Bushara. Viimeisen syötön tarjoili samalle leirille valittu Leo Kyllönen.

Tasoitusosuman iski kulmapotkun jälkitilanteesta Kissojen Gerald Ben, joka hyödynsi Ilveksen heppoisen boxin puolustamisen. Toisen osumansa isäntäjoukkue iski vain hetki ennen taukovihellystä, jälleen Ilveksen oman huolimattomuuden seurauksena. Nyt Milad Zanidpour pääsi nauttimaan Ilveksen tarjoilusta.

Ilves pyrki tuoreita jalkoja kentälle tuoden kehittämään kirivaihdetta, mutta ilmeisesti keskiviikkoinen cup-ottelu painoi vielä jaloissa. Toki Ilves-Kissat puolusti myös erittäin hyvin. Kesken Ilveksen painostuksen pääsivät Kissat iskemään nopean vastahyökkäyksen, josta lopulta Toni Paukkeri pääsi viimeistelemään loppulukemat 3–1.

Seuraavakin ottelu on Ilveksellä paikallisottelu vierasjoukkueena. Tällä kertaa joukkue jopa pääsee hiukan matkustamaan, sillä TamU:n kotikenttänä on legendaarinen Pyynikin kenttä.

Katso päävalmentaja Mika Lahtisen analyysit molemmista otteluista tästä!

TamU on aloittanut kautensa todella vahvasti ja lukeutuu sarjan kärkijoukkueisiin. Heillä on erittäin kokenut ja isokokoinen joukkue, joka osaa hyödyntää hieman normaalia kenttää pienempää Pyynikin kenttää loistavasti hyväkseen.

TamU aloitti kauden vierastappiolla FC Jazzia vastaan, mutta voittivat sen jälkeen sekä SalPa:n että MuSa:n. Tällä viikolla he pelasivat tasan sarjakärki HJK Klubi 04:n kanssa. TamU:n seitsemästä maalista on kaksi laukonut väkivahva Toni Toijala, jolle ei Ilveksen puolustus saa tilaa eikä aikaa tehdä pahojaan.

Ottelu pelataan lauantaina 21.5. klo 16 alkaen Pyynikin kentällä. Ottelun näkee myös Aamulehden tilaajat osoitteesta www.aamulehti.fi ja selostettuna.

Ainokaisen maalin Ilves-Kissoja vastaan tehnyt Badu Busharan mietteitä kuulet myös täältä!

 

Ilves-Kissat – Ilves 3–1 (2–1)
25’ Bushara 0–1
38’ Ben 1–1
45’ Zanidpour 2–1
66’ Paukkeri 3–1

 

Ilveksen kokoonpano:
12 Huuhtanen Eetu MV
2 Rasinen Lauri C <-> 70’ 3 Pitkäkoski Santeri
5 Valli Elias <-> 70’ 30 Danish Iltaf
6 Riissanen Jere
7 Hytönen Teemu <-> 46’ 19 Moisio Jaakko
8 Lehtonen Rasmus
15 Minkkinen Max <-> 46’ 10 Peltola Miska
21 Bushara Badreddine
22 Hasa Noel <-> 70’ 28 Lähteenmäki Akseli
25 Kyllönen Leo
29 Jukkola Oiva

Vaihtopelaajat:
14 Aro Oskari MV
4 Koistinen Jonne

Lue myös