Ilveksen ja Suomen maajoukkueen 33-vuotias luottopuolustaja Katri Mattsson (o.s Nokso-Koivisto) lopettaa pitkän ja upean uransa.
Mattsson pelasi viime lokakuun EM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan sadannen maaottelunsa Suomen paidassa. Viime kausi oli Mattssonille muutenkin hieno, sillä hän toimi Ilveksen kapteenina, kun nousijajoukkue otti mahtavasti hopeaa Naisten Liigassa.
Mattsson voitti urallaan kolme Suomen mestaruutta ja pelasi lisäksi USA:ssa, Ruotsissa, Saksassa ja Norjassa. EM-lopputurnuksessa hän pelasi kotikisoissa vuonna 2009 sekä Ruotsissa vuonna 2013.
”Tunnelmani ovat kaksijakoiset. Olo on helpottunut siitä, että olen saanut kerrottua päätöksestäni ihmisille. Olen sinut ratkaisun kanssa, eikä hampaankoloon jää mitään. Olisi ollut kiva jatkaa pelaamista, mutta elämässä on muitakin asioita. Nyt minulla on edessäni uudet haasteet.”
”Toiveissani oli, että olisin pystynyt vielä pelaamaan. Polveni on kuitenkin niin huonossa kunnossa, että minun piti olla realistinen. Päätös kypsyi pikkuhiljaa kun tiesin, ettei samanlainen treenaus kuin ennen olisi enää mahdollista. Jouduin tekemään kompromisseja jo viime kaudella.”
”Kerroin maanantaina joukkueelle ja kyllä minua alkoi itkettämään. Olen prosessoinut asiaa jo hetken aikaa, mutta siinä vaiheessa se tuntui niin lopulliselta. Tämä on iso asia minulle, olen pelannut jalkapalloa 25 vuotta. Päivääkään en vaihtaisi, nämä ovat olleet upeita vuosia.”
”Iso kiitos viime kaudesta Ilveksen valmentajille Maiju Ruotsalaiselle ja Rami Rosenbergille sekä A-maajoukkueen Andree Jeglertzille. Pystyimme muokkaamaan harjoitukset niin, että ne sopivat minulle. Pelasin joka ikisen minuutin sarjapeleissä ja EM-karsinnoissa, mutta kun lopetin särkylääkkeet, en ole pystynyt enää juoksemaan ollenkaan. Luonto päätti tämän puolestani, mutta toisaalta sain lopettaa hienoon vuoteen.” kommentoi Mattsson.
Lähde: Palloliitto