Ilves – Paide Linnameeskond 2 – 0 ( 2-0 )
3′ 1-0 Tuure Mäntynen
45′ 2-0 Baba Mensah
Ilves aloitti ottelun pirteästi ja onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin hyvän hyökkäyksen päätteeksi. Testipelaaja Tuure Mäntynen näytti osaamistaan ja varsinkin laukaisutaitojaan laukomalla pallon upeasti takanurkkaan. Tämän jälkeen ottelu hiukan tasaantui ja myös vieraat pääsivät peliin paremmin mukaan.
Ilveksen puolustuspelaaminen oli kunnossa, eikä vieraiden yrityksistä lopulta tullut tulosta. Peli aaltoili puolelta toiselle ja välillä nähtiin koviakin kamppailutilanteita. Avausjakson lopulla Ilves siirtyi 2-0 johtoon, kun kulman jälkitilanteessa Baba Mensah törkkäsi pallon maaliin.
Toiselle puoliskolle Ilves vaihtoi taas useamman pelaajan ja se toikin lisää virtaa ja energiaa kentälle. Ilves hallitsi jaksoa selvästi ja sai pidettyä palloa hyökkäysalueellaan, mutta aivan parhaimmille tekopaikoille ei kuitenkaan tilanteita saatu vietyä.
Kovasta yrityksestä huolimatta ei ottelussa enää lisämaaleja nähty. Näin Ilves nappasi viimeisestä harjoitusottelustaan ennen Suomen cupia voiton maalein 2-0. Ilves pelasi kauttaaltaan hyvän ottelun eikä heikkoja lenkkejä nähty kentällä lainkaan. Tästä on hyvä jatkaa ensi lauantain cupavaukseen Lahteen FC Lahden vieraaksi.
Ilveksen kokoonpano:
1 Mika Hilander
16 Tatu Miettunen
13 Baba Mensah
6 Tuure Mäntynen
4 Felipe Aspegren
14 Tuure Siira
21 Janne-Pekka Laine
25 Emile Paul Tendeng
10 Lauri Ala-Myllymäki
8 Iiro Järvinen
26 Tiemoko Fofana
Vaihdossa:
32 Matias Riikonen
3 Diogo Tomas
17 Juho Pietola
30 Yusif Daouda Moussa
11 Otto Ollikainen
15 Mikael Almen
19 Eetu Mömmö
18 Eemeli Raittinen