Ilves – HIFK
2 – 1 (1 – 1)
Maalit
27′ Mäkelä 0-1
31′ Tamminen 1-1
51´Tuco 2-1
Varoitukset
35´ Noubissi
37´ Hänninen
52´ Tuco
77´ Aho
IS-tähdet
*** Emile Paul Tendeng
** Eero Tamminen
* Kim Raimi
Yleisöä 2796
Tasainen avausjakso
Ilves ja HIFK kohtasivat lyhyen ajan sisään jo toisen kerran. Edellisen kohtaamisen Ilves vei rikkaiden futisvaiheiden jälkeen lukemin 4-3 ja tällä kertaa Tammelassa Ilveksen onneksi juhlia vietettiin lukemin 2-1.
Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä. Ilves siirteli palloa, mutta hyville paikoille pääseminen ei onnistunut. Molempien joukkueiden mielissä lienee edellinen kamppailu, jossa harrastettiin avoimien ovien päivää. HIFK haki elintärkeitä pisteitä ja se näkyi myös pelaamisen asenteesta. Kumpikaan joukkue ei kaihtanut kovia otteita ja monessa tilanteessa yleisö kuohahtikin, kun tunteet kentällä kuumenivat.
Kotijoukkueen harmiksi HIFK iski johtomaalin. Maalivahti Mika Hilanderin ja toppari Tatu Miettusen kommunikaatiovirheen seurauksena Ilves lahjoitti Mäkelälle 100. Veikkausliigamaalin. Ilves onnittelee (vaikkakin vastentahtoisesti) Mäkelää huikean rajapyykin rikkomisesta.
Kotiyleisön onneksi Eero Tamminen tasoitti ottelun Emile Paul Tendengin syötöstä. Nopea tasoitusmaali siirsi Ilveksen saman tien takaisin kuskin paikalle. Tammisen tarkka sijoitus löysi tiensä maalin takakulmaan. Se oli osuma, joka antoi Ilvekselle mahdollisuuden voittaa ottelu.
Tuco ratkaisee
Ilves lähti ottelun toiselle jaksolle uudella energialla. Marius Noubissin tilalle vaihdettu Tuco toi otteluun uudenlaista energiaa hänen jahdatessa maalipörssin kärkisijaa. Nälkä tuotti lopulta tulosta, kun Iiro Järvisen vahva nousu ja millintarkka keskitys löysi Tucon, joka ei erehtynyt maalin edustalla. Maininnan arvoista maalissa on Ruben Ayarnan upea avaava syöttö ensin Järviselle.
Tuco nousi maalillaan Veikkausliigan maalipörssissä kärkisijalle yhdessä Morelosin ja Aleksei Kangaskolkan kanssa 11 maalillaan.
Ilveksellä oli useita paikkoja lisätä johtoa, mutta ottelu päättyi lopulta lukemiin 2-1.
Ilves siis vei ottelun lukemin 2-1 ja HIFK ei saanut luotua mainittavaa loppukiriä. Ilves nousi voiton ansiosta kolmannelle sijalle 38 pisteellään.
Valmentajien mietteet
HIFK valmentaja Antti Muurinen myönsi isäntien paremmuuden.
-Täytyy sanoa, että yritimme vahvistaa puolustusta ja yritimme pitää nollaa. Meillä oli epäonnea, kun viime yönä pari pelaajaa sairastui. Totuus on se, että Ilves on erittäin laadukas suomalainen liigajoukkue. Yritimme ottaa riskiä ja painetta loppua kohden ja olla rohkea, mutta Ilves hoiti homman niin hyvin. Iso tasoero oli tänään ja se on totuus, onneksi olkoon Ilvekselle.
Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss ei ollut tyytyväinen omiensa otteisiin lauantaina.
-Oltiin tosi jähmeitä alussa. Tuntui siltä, että kaikki siirsivät vastuuta ja sitten tuli tosi turha päästetty maali. Siinä oli monta virhettä peräkkäin ja sen jopa aisti että jotain on tulossa.
-Puoliajalla kysyttiin ammattiylpeyttä. Hyvä joukkue voittaa heikolla esityksellä. Maaottelutauko tulee hyvään saumaan, kiitos pelaajille ja nyt pari päivää taukoa.
Kokoonpanot
Kentällä
1 Hilander Mika (mv)
4 Aspegren Felipe
6 Ayarna Ruben C
8 Järvinen Iiro
10 Tendeng Emile Paul > 68´Matrone Marco
13 Mensah Baba
15 Ala-Myllymäki Lauri
16 Miettunen Tatu
17 Penninkangas Teemu
20 Tamminen Eero > 82´ Tanska Jani
45 Noubissi Marius > 46´Tuco
Vaihdossa
9 Rahimi Youness
12 Luukkanen Johannes (mv)
14 Siira Tuure
18 Lehtonen Aleksis
Kentällä
2 Shutsa A Lody Nongotamba
Vaihdossa