Ilves kohtasi Suomen cupin puolivärierässä KPV:n. Jaossa oli paikka välieriin neljän parhaan joukkoon. KPV oli Ilveksen tavoin raivannut tiensä puhtaalla pelillä suoraan kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkue oli kukistanut lohkossaan mm. liigajoukkueet RoPS:n ja PS Kemin. Ilves joutui lähtemään hieman siipirikkoisena otteluun, sillä myös Emile Paul Tendeng, Jaakko Juuti ja Teemu Penninkangas jättivät ottelun väliin vaivojen takia. Vaivat eivät ole vakavia mutta minkäänlaisia riskejä ei haluttu pelaajien suhteen ottaa.
KPV maalasi kahdesti ensimmäisellä puoliajalla
Ilves aloitti ottelun todella vahvasti. Ensimmäinen minuutti tuotti heti hyvän tilanteen, kun Hynynen pääsi keskittämään oikealta mutta Aspegrenin veto kohdistui päin maalivahtia. Ilves vyörytti peliä ensimmäisen puolen tunnin ajan kohti KPV:n maalia mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Tamminen pääsi 13 minuutin kohdalla laukomaan hyvästä paikkaa mutta veto suuntautui hieman ohi maalin. KPV sai ensimmäisen vedon kohti maalia ottelun 28 minuutilla. Vastustaja pääsi mukaan otteluun puolen tunnin pelin jälkeen. Pelikellon näyttäessä 35 minuuttia KPV siirtyi johtoon Hasanzadan osumalla. KPV pääsi katkaisemaan Ilves-hyökkäyksen keskikentällä ja sai nopean ylivoimahyökkäyksen. Hasanzada pääsi sijoittamaan pallon helposti tyhjään maaliin. Heti perään Ilves sai kaksi kulmaa peräjälkeen mutta viimeistely ontui. KPV siirtyi 0-2 johtoon Sirbiladzen osumalla. Pitkä vapaapotku tavoitti Sirbiladzen Ilveksen puolustuslinjassa ja hän pääsi nokikkain Ilves-maalivahti Hilanderin kanssa. Jakson loppu mentiin ilman maaleja, joten tauolle lähdettiin KPV:n 0-2 johdossa.
Huikea nousu toisella puoliajalla
Tauolta tuli sisuuntunut Ilves. Joukkue otti kentän haltuunsa täydellisesti. Ensimmäisen tilanteen loi kuitenkin KPV. Chevone pääsi laukomaan tulisesti vasemmalta mutta Hilander torjui hienosti. Kaksi seuraavaa tilannetta loi Ilves. Tamminen oli kahdesti pääsemässä nokikkain KPV:n maalivahdin kanssa mutta verkko ei vielä soinut. Ajassa 52 minuuttia Pirkkahalli repesi. Rahimi pääsi puskemaan KPV:n purkupallon tolpan juureen. Ilves sai lisää virtaa maalista ja tasoitusosuma nähtiin 57 minuutin kohdalla. Tamminen kaadettiin pilkun arvoisesti ja Rahimi laukoi illan toisen osumansa. Ottelua mentiin Ilveksen komennossa ja johtomaalin viimeisteli Matrone Tucon loistavasta syötöstä, kun peliä oli pelattu 71 minuuttia. Ilves sai nopean vastahyökkäyksen, ja Tucon pitkän kuljetuksen sekä hienon syötön päätteeksi Matrone pääsi sijoittamaan rauhassa 3-2. Lopun Ilves pelasi varmasti ja missään vaiheessa vastustaja ei olut edes lähellä tasoitusmaalia. Ottelun lisäajalla Tuco sooloili näyttävästi ja hienojen harhautusten jälkeen hän sijoitti pallon aivan maalin takaylänurkkaan, 4-2.
Ilves hallitsi koko ottelua, mutta KPV käytti tilanteensa hyödyksi ensimmäisellä jaksolla. Toista puiliaikaa Ilves vei mielin määrin ja raivasi näin tiensä neljän parhaan joukkoon Suomen cupissa. Välierät pelataan 1.-2.4.
Maalit:
35′ 0-1 Hasanzada
’43’0-2 Sirbiladze
52′ 1-2 Rahimi
58′ 2-2 Rahimi
72′ 3-2 Matrone
90+4′ 4-2 Tuco
Ilves
Hilander (v)
Hynynen
Tanska
Miettunen
Aspegren
Ayarna (v)
Siira
Ala-Myllymäki (’46 Matrone)
Tamminen (’83 Järvinen)
Rahimi (’78 Hilska)
Tuco
KPV
Myllymäki
Mendy
Josimov (v)
Shevchenko
Mäki (’46 Sipilä (’74 Ågren (v))
Hasanzada (’69 Hohenthal)
Marsh
Sirbiladze
Cozar
Myntti
Savic
Yleisöä 800