
FC Honka-Ilves 1-2 (0-0, JO 1-1) RPK3-4
85’ 1-0 Gideon Baah
89’ 1-1 Emile Paul Tendeng
Ilves kohtasi tänään Suomen Cupin puolivälieräottelussa FC Hongan Espoossa Tapiolan urheilupuiston tekonurmella. Ottelusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä, joka eteni lopulta aina rangaistuspotkukilpailuun asti. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 1-1. Rangaistupotkukilpailussa Ilves onnistui maalinteossa neljä kertaa ja FC Honka vain kolme kertaa. Näin Ilves jatkaa Suomen Cupin välieriin.
Tasainen ensimmäinen puoliaika
Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli omat vahvat hetkensä puoliajan aikana, mutta kumpikaan ei ollut ottelussa selkeästi niskan päällä. Kotijoukkue FC Honka oli ensimmäisen kymmenen minuutin ajan vahvempi, mutta sen jälkeen Ilves sai paremmin otetta pelistä ja pystyi luomaan muutamia vaarallisia tilanteita.
Ilveksen ensimmäinen maalintekopaikka pelattiin 11 minuutin pelin jälkeen brasilialaiselle keskikenttäpelaajalle Jairille, mutta Hongan maalivahti Tim Murray torjui Jairin laukauksen. Vain kolme minuuttia myöhemmin Lauri Ala-Myllymäki ja Emile Paul Tendeng pelasivat hienosti yhteen terävässä vastaiskussa. Lopulta Emile pelasi Laurille hyvän vetopaikan rangaistualueen rajalle, mutta myös Laurin laukauksen onnistui maalivahti Murray torjumaan.
Ottelun 22. peliminuutilla tapahtui kentän molemmissa päissä. Ensin Ilves hyökkäsi vaarallisesti. Emile Paul Tendeng syötti Ilari Mettälän hyvän vetopaikkaan rangaistusalueen sisälle, mutta Ilarin veto suuntautui liiaksi päin Murraytä ja hän liimasi pallon varmasti. Tästä käynnistyi Hongan nopea vastahyökkäys, jonka päätteeksi joukkue rakensi vaarallisen tilanteen Ilves maalille. Ilveksen onneksi Borjas Martinin viimeinen syöttö vähän karkasi eikä tilanteesta syntynyt sen vaarallisempaa. Kolme minuuttia myöhemmin Mika Hilander joutui ensimmäistä kertaa ottelussa torjuntatöihin, kun Martin pääsi puskemaan rangaistuspilkun kohdalta, mutta Hila liimasi pallon varmasti.
Molemmat joukkueet puolustivat ensimmäisellä puoliajalla vahvasti ja enempää vaarallisia maalipaikkoja ei puoliajan aikana enää nähty. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 0-0.
Toisella puoliajalla todellista cup-draamaa
Ottelun toisella puoliajalla nähtiin perinteistä cup-draamaa. Molemmat joukkueet puolustivat läpi puoliajan vahvasti ja kovinkaan montaa vaarallista maalipaikkaa ei puoliajan aikana nähty.
Ilveksen ensimmäinen maalintekoyritys toisella puoliajalla oli Iiro Järvisen maalin ohi suuntautunut laukaus rangaistusalueen rajalta ottelun 49. minuutilla. Seuraavaksi oli Emile Paul Tendengin vuoro yrittää maalia 55. peliminuutilla. Emilen veto kuitenkin suuntautui sivuverkon väärälle puolelle.
Puoliajan edetessä kotijoukkue FC Honka otti ottelun komentoonsa painostaen Ilveksen puolustuskannalle. Ilves kuitenkin puolusti hienosti pitäen Hongan pois todella vaarallisilta maalipaikoilta. Honka onnistui rakentelemaan pari puolittaista maalipaikkaa. Ensin Luis Silva pääsi laukomaan rangaistualueelta, mutta veto meni maalin yli. Seuraavaksi oli Demba Savagen vuoro yrittää maalintekoa, mutta hänen laukauksensa meni maalin ohi. Ottelun 80. peliminuutilla Hongan Duarte Tammilehto pelattiin vapaaseen paikkaan, mutta hän laukoi pallon selkeästi maalin yli.
Ottelun 85. minuutilla Honka siirtyi 1-0 johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta syntyneellä maalilla. Maalin viimeisteli aivan maalin edestä Gideon Baah. Tässä vaiheessa Ilves-leirissä tilanne vaikutti jo melko pahalta, mutta joukkue ei luovuttanut. Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää yksi minuutti, sai Ilves vapaapotkun keskialueelta. Joukkue nosti tilanteessa kaikki pelaajat ylös hakien tasoitusmaalia. Hongan puolustus sai siivottua rangaistusalueelle lähetetyn pallon pois alueelta, mutta Hongan harmiksi pallo leijaili suoraan kohti Emile Paul Tendengiä. Emile laukoi suoraan vastapalloon vastustamattoman volleyn maalin vasempaan yläkulmaan, 1-1. Näihin numeroihin päättyi myös ottelun varsinainen peliaika ja edessä oli 2 x 15 minuutin jatko-ottelu.
Jatko-ottelu tiukkaa puolustamista
Jatko-ottelussa Ilves puolusti tiivisti omalla alueellaan pitäen Hongan pois maalintekopaikoista. Pallon saatuaan Ilves pyrki teräviin vastahyökkäyksiin. Jatko-ottelun edetessä pelin rasitus alkoi näkyä molemmissa joukkueissa eikä kumpikaan joukkue saanut rakennettua selkeitä maalintekopaikkoja jatko-ottelun aikana ja näin välieriin jatkajaa jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukilpailulla.
Mika Hilander nousee sankariksi rangaistuspotkukilpailussa
Rangaistupotkukilpailussa ratkaisijan roolin otti itselleen Ilveksen kokenut maalivahti Mika Hilander. Hila torjui sekä Lucas Kaufmannin ja Javi Hervasin rangaistuspotkut. Ilveksestä omat rangaistuspotkunsa upottivat Ilari Mettälä, Eemeli Raittinen, Jair sekä ratkaisevan pilkun upottanut Diogo Tomas. Emile Paul Tendengin yrityksen Hongan maalivahti Murray torjui hienosti maalin alakulmasta.
Voitolla matka jatkuu Suomen Cupin välieriin
Ilves pelasi Espoossa hienon joukkuepelin noudattaen täsmällisesti omaa pelisuunnitelmaansa. Voiton myötä Ilves jatkaa Suomen Cupin välieriin, jotka pelataan toukokuun puolivälissä. Ilveksen lisäksi välieriin ovat jo tiensä selvittäneet VPS ja KPV. Neljäs välieräjoukkue selviää huomenna IFK Mariehamnin ja FC Lahden välisessä ottelussa.
Ilveksen kokoonpano
Mika Hilander
Tariq Kazi -> 86’ Samuel Afum
Baba Mensah
Tatu Miettunen
David Addy -> 70’ Diogo Tomas
Jair
Matias Ojala
Iiro Järvinen -> 91′ Felipe Aspegren
Ilari Mettälä
Lauri Ala-Myllymäki -> 79’ Eemeli Raittinen
Emile Paul Tendeng