Ilves Futis-Liigasta Bangladeshin maajoukkueeseen – Tariq Kazi pelasi ensimmäiset A-maaottelunsa Bangladeshin paidassa

 

 

Tariq ”Tarkka” Kazi teki kaksi vuotta sitten ison päätöksen ja siirtyi isiensä maille Bangladeshin Liigaan. Korona on vaikeuttanut Tarkankin uraa, mutta kaksoiskansalaisuuden omaava nuori mies avasi aikuisten tasolla maajoukkueuransa kesäkuun kolmessa maaottelussa.

 

Ilves Futis-Liigassa jalkapallouransa aloittanut ja 22 Veikkausliigan ottelua Ilveksen riveissä pelannut Tariq Kazi nauttii olostaan uudessa kotimaassaan. Alun sopeutumisvaikeudet on nyt selätetty ja nyt hän pystyy keskittymään olennaiseen.

 

 – Eka kausi nyt meni koronan takia ihan pieleen, eihän täällä pelattu kuin ihan muutama ottelu. Melkoisen turha kausi kaiken kaikkeaan. Pikkuhiljaa ovat asiat alkaneet asettua aloilleen ja itse alkanut nauttimaan tekemisestä täällä.

 

Bangladeshin Liigassa pelejä on Tarkalle kertynyt vasta 11, sillä korona on vaikeuttanut pelaamista sielläkin.

 – Täällä Bangladeshissa on koronatilanne aika huono. Intian deltamuunnos on alkanut hiipimään tännekin. Pari ottelua ehdimme pelata ennen kesän maaottelutaukoa ja pari ehdittiin pelata tauon jälkeenkin. Nyt täällä on taas lock down eli pelit on seis, mutta harjoitukset kuitenkin pyörivät normaalisti.

 

Tarkka edusti Suomea 11 poikien maaottelussa, mutta kesäkuussa hän sai kunnian edustaa uutta kotimaataan Aasian MM-karsintaotteluissa.

 – Joo, kesäkuussa pääsin kolmeen maaotteluun pelaamaan, Afganistania, Omania sekä Intiaa vastaan. Oli todella hienoa päästä edustamaan Bangladeshia. Pelit pelattiin Qatarin Dohassa, jossa olosuhteet ovat jalkapallolle todella kohdillaan. Rahaa on käytetty todella paljon kyllä niihin asioihin. Siellähän päivän lämpötila pyörii sellaisessa 45 asteessa, niin stadionilla onkin ilmastointi. Mekin saimme sen ansiosta pelata ihan täydellisessä 20 asteessa pelimme.

 

Bangladesh löytyy FIFA:n ranking-listalta vasta sijalta 184, kun Suomi puolestaan on listalla 54. Tarkan edustama seurajoukkue Bashundhara Kings on kuitenkin yksi maan kärkijoukkueista, joita maasta löytyy kourallinen. Tasoero kotimaan pääsarjaan toki löytyy.

 – Veikkausliiga on kokonaisuutena huomattavasti tasaisempi ja tasokkaampi, mutta kärkijoukkueet täällä melko ovat kovia. Sellaiset 4–5 joukkuetta, jotka pystyvät rahalla rakentamaan joukkuetta. Bangladeshin maajoukkuehan on maailman rankingissa aika alhaalla eli ei hätyytellä edes Aasian kärkeä.

 

Kovin nopeaa nousua ranking-listalla ei Tarkka Bangladeshille lupaakaan, sillä maasta puuttuu systemaattinen juniorityö.

 – Täältä puuttuu sellainen laadukas juniorityö akatemioineen, mikä Euroopassa kasvattaa hyviä pelaajia. Sellaista kunnollista junioripolkua täältä ei löydy. Pelaajakehitys on sitä kautta vaatimattomampaa ja heijastaa maajoukkueenkin toimintaan. Suurin osa täkäläisistä pelaajista jää tänne pelaamaan, ihan perhesyistäkin. Täällä halutaan olla lähellä omaa perhettä ja pitää siitä huolta.

 

Jalkapallo on kuitenkin isossa roolissa bangladeshilaisessa arjessa ja kiinnostusta otteluihin riittää.

 – Normaalisti meidän kotipeleissämme käy noin 7000 katsojaa, mutta kyllä paikallisotteluun tulee reilusti yli 10000 katsojaa. Täkäläiset ovat melko äänekästä sakkia, joten kyllä tunnelmaa otteluissa riittää.

 

Suomessa Tarkka pääsee käymään harvoin, varsinkin koronan muuttaessa pelien ajankohtia. Aasian omassa Mestareiden Liigassa AFC:ssä on hänelle vastaan tulossa tuttujakin kasvoja.

 – Maaliskuussa pääsin käymään siskon synttäreillä, mutta nyt ei tiedä koska pääsen seuraavan kerran. Varsinkin kun AFC-cupin ottelut ovat viivästyneet, niin ne venyttävät kautta. Pelataan muuten Joni Kaukon uutta seuraa, intialaista Mohunia vastaan myös.

 

Tarkka asuu Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa, joka on todellakin suurkaupunki yli 12 miljoonalla asukkaallaan. Kaipauksen kohteet Suomesta ymmärtää tätä taustaa vasten hyvin.

 – Rauhallisuutta, luonnon läheisyyttä sekä tietenkin läheisiä ihmisiä, niitä täällä olen kaivannut.

 

 

 

 

Lue myös