Covid-19-pandemia aiheutti huomattavia epävarmuustekijöitä pelikauden 2020 aikana Ilvekselle kuten myös kaikille muille jalkapalloseuroille. Keväällä 2020 Ilves Edustus Oy joutui sopeuttamaan toimintaansa vallitseviin olosuhteisiin muiden yritysten tavoin. Epävarmuus jatkui koko kauden ajan ja lopulta pelit jouduttiin keskeyttämään syksyllä. Vaikeasta ja ennustamattomasta ympäristöstä huolimatta Ilves Edustus Oy suoriutui marraskuussa 2020 päättyneestä tilikaudesta taloudellisessa mielessä positiivisin tuloksin. Tulos verojen jälkeen oli yli 40.000 €, mikä on hyvä saavutus vallitsevassa tilanteessa. Näin ollen yhtiön tilinpäätös on ollut positiivinen kaikkina sen yhdeksänä toimintavuotena.
Viranomaisohjeistukset veivät mahdollisuuden ottaa Ratinaan katsojia niin paljon kuin kannattajiamme olisi ollut. Kiitos onnistuneesta vuodesta kuulukin hyville yhteistyökumppaneillemme ja uskollisille kannattajillemme. Myös koko oma organisaatio hoiti työnsä esimerkillisesti.
Näkymät tulevaisuuteen positiiviset
Covid-19-pandemia aiheuttaa myös jo käynnissä olevalle kaudelle omat haasteensa ja epävarmuustekijänsä, mutta kokonaisuudessaan Ilveksen näkymät tulevalle kaudelle ja siitä eteenpäin ovat positiiviset.
”Pandemiatilanteella ja rokotusten edistymisellä on merkittävä vaikutus yleiseen taloustilanteeseen ja kuluttajakäyttäytymiseen. Pandemian hellittäessä toivomme viranomaisilta nopeaa reagointia ja loogisuutta yleisötapahtumiin. Ratinassa voitaisiin jo nyt järjestää turvallisia tapahtumia. Haluamme tarjota yhteistyökumppaneillemme ja kannattajillemme taas elämyksiä heti kauden alkaessa. Mikäli yleisöä pääsee Ratinaan, tulee kaudesta 2021 taloudellisesti ja urheilullisesti hyvä.” hallituksen puheenjohtaja Ilkka Pohjoismäki toteaa.