Ilves Edustus Oy:n teki viime tilikaudella positiivisen tuloksen

Ilveksen edustusjoukkueen toimintaa pyörittävä Ilves Edustus Oy teki viime tilikaudella jälleen positiivisen tuloksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen nähden 26 % ja myös yhtiön liiketoiminnan muut tuotot kasvoivat lähes 50 %. Ilves Edustus Oy teki lopulta 51 000 euroa voittoa.

”Viime kausi oli meille erittäin hyvä urheilullisesti sekä taloudellisesti. Yhtenä pääteemana kauteen lähdettäessä oli organisaation toiminnan kehittäminen ja tulevaisuuden suuntaviivojen tarkentaminen. Otimme viime kauden aikana suuria harppauksia eteenpäin organisaatiotasolla ja pystyimme kehittämään toimintaamme siihen suuntaan kuin halusimme. Oli erittäin hienoa, että pystyimme tekemään kaiken tämän ja silti onnistuimme pitämään yhtiön tuloksen positiivisena”, toteaa Toni Hevonkorpi

”Positiivinen tilinpäätös on hyvä osoitus siitä, että olemme onnistuneet strategisissa valinnoissamme. Hyvä tulos auttaa meitä niin pelaajahankinnoissa kuin yhteistyökumppanineuvotteluissa. Haluamme jatkaa organisaation toiminnan kehittämistä strategiamme mukaisesti ja hyvä taloudellinen tulos antaa siihen hyvät mahdollisuudet”, Tomi Erola kommentoi

Ilves Edustus Oy on toiminut viiden tilikauden ajan. Kaikkina viitenä kautena yhtiö on saavuttanut sekä urheilulliset että taloudelliset tavoitteensa. Taloudessa tämä merkitsee sitä, että yhtiön jokainen tilikausi on päättynyt positiiviseen tulokseen. Yhtiön omistaa Ilves ry.

 

Organisaatiota vahvistetaan

Ilves Edustus Oy vahvistaa organisaatiotaan aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti. Samalla tämä tarkoittaa muutoksia niin operatiivisessa henkilöstössä kuin myös yhtiön hallituksessa. Yhtiön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela. Samalla yhtiön perustamisesta alkaen hallituksen puheenjohtajana toiminut Tomi Erola siirtyy yhtiön operatiiviseen johtoon. Erola nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Yhtiön perustamisesta asti toimitusjohtajana toiminut Toni Hevonkorpi jatkaa yhtiön palveluksessa kehitysjohtajana sekä varatoimitusjohtajana. Näin ollen sekä Erola ja Hevonkorpi jatkavat yhtiön operatiivisessa johdossa seuran kehittämistä kohti hallituksen asettamia strategisia tavoitteita.

Uutena henkilönä Ilves Edustus Oy:n hallitukseen on nimitetty Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen. Ilves Edustus Oy:n hallituksen muut jäsenet ovat Harri Jaskari, Risto Jalo, Kimmo Kuula ja Markku Lehtola.

 

Tilikausi 1.12.2015 – 30.11.2016
Liikevaihto 1 112 000 euroa
Tilikauden voitto 51 000 euroa

Tilikausi 1.12.2014 – 30.11.2015
Liikevaihto 881 000 euroa
Tilikauden voitto 73 000 euroa

Tilikausi 1.12.2013 – 30.11.2014
Liikevaihto 441 000 euroa
Tilikauden voitto 1 000 euroa

Tilikausi 1.12.2012 – 30.11.2013
Liikevaihto 375 000 euroa
Tilikauden voitto 12 000 euroa

Tilikausi 1.1.2012 – 30.11.2012
Liikevaihto 219 000 euroa
Tilikauden voitto 600 euroa

 

Viime kausien kotiotteluiden yleisökeskiarvot

2012: 1200 katsojaa
2013: 2016 katsojaa
2014: 2338 katsojaa
2015: 3265 katsojaa
2016: 3351 katsojaa

Lue myös