Ilves/2 taipui paikallisottelussa – TamU harjoitusottelussa kahden maalin verran terävämpi

Tulevan kesän Kakkoseen valmistautuvat Ilves/2 ja TamU kohtasivat toisensa Pirkkahallissa pelatussa harjoituspelissä. Tasaisessa ottelussa isäntänä toiminut TamU oli aavistuksen verran terävämpi ja otti 3–1 voiton.

TamU – Ilves/2 3–1 (1–0)

Joukkueet olivat kohdanneet toisensa jo joulukuussa, jolloin Ilves/ 2 otti selvän 5–1 voiton. Nyt olivat asetelmat kuitenkin kääntyneet ja sinipaidat pääsivät kuittaamaan kalavelat.

Ilves/2:n pelissä näkyi raskas harjoitusjakso, sillä pelaamisesta puuttui se energisyys sekä liike, jotka ovat olleet joukkueen tavaramerkkeinä. TamU oli paremmalla jalalla liikkeellä ja hallitsi sekä kaksinkamppailuita että pallonhallintaa.

Varsinkin ensimmäiset puoli tuntia Ilves oli hieman alakynnessä ja sen aikana TamU onnistui myös avausmaalinkin tekemään. Sen laukoi pilkulta Toni Toijala, vaikkakin Lucas Väyrynen oli näppeineen hyvin mukana.

Toisella jaksolla Ilves pääsi hiukan paremmin peliin mukaan, mutta TamU:n puolustus pystyi pitämään keltapaitojen hyökkäykset riittävän kaukana maaliltaan. TamU sai luotua vaarallisempia hyökkäyksiä ja tuloksena oli toinenkin pilkku. Senkin laukoi Toijala verkon perukoille.

Ottelun ainoan pelitilannemaalin teki TamU:n Joonas Rantala viitisen minuuttia myöhemmin. Ilveksen avausmaalia jouduttiin odottamaan aina ottelun viimeiselle vartille saakka. Tällä kertaa oli Ilveksen vuoro päästä laukomaan pallo pilkulta sisään ja sen teki tyylikkäästi Akseli Lähteenmäki.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten tämän harjoituskauden osalta voitot ovat nyt 1–1 näiden kilpakumppanien kesken.

Ilves/2 kokoonpano

Väyrynen Lucas (mv)
Vaajanen Ilari
Koistinen Jonne
Rasinen Lauri
Danish Iltaf
Orava Lauri
Hytönen Teemu
Lähteenmäki Akseli
Peltola Miska
Hasa Noel
Ciriaco Alex

Vaihtopelaajat

Korri Sakari (mv)
Valli Elias
Tiikkaja Roni
Berg Luca

Maalit

29’ Toni Toijala 1–0 (rp)
59’ Toni Toijala 2–0 (rp)
62’ Joonas Rantala 3–0
75’ Akseli Lähteenmäki (rp) 3–1

Lue myös