Kakkosen länsilohkon kilpakumppanit Ilves/2 ja Ilves-Kissat eivät saaneet paremmuuttaan selvitettyä Pirkkahallissa pelatussa harjoitusottelussa. Pallon- ja pelinhallinnasta huolimatta maalit jakaantuivat kamppailussa tasan.
Ilves/2 – Ilves- Kissat 2–2 (0–1)
Ilves otti pelin hallinnan nopeasti itselleen ja saikin luotua painetta Kissojen boxiin heti alusta alkaen. Hyökkäyspelaaminen tuntui sujuvan useilla eri tavoilla, sillä tilanteita syntyi niin laidoilta tulevista keskityksistä kuin pitkistä pystyavauksistakin. Ainoastaan viimeistelyn terävyydessä olisi ollut parantamisen varaa, sillä lukuisista paikoista huolimatta ei palloa saatu maaliin toimitettua.
Peli kuitenkin tasaantui nopeasti ja painetta alkoi syntyä myös Ilveksen maalille. 27. minuutilla Kissat saivat vapaapotkun loistavalta paikalta Iltaf Danishin rikkoessa keltaisen kortin arvoisesti. Tästä vaparista Kissat myös onnistuivat ottelun avausmaalin tekemään, joka myös jäi avausjakson ainokaiseksi.
Toinen jakso alkoi tasaisimmissa merkeissä, mutta Ilves sai kuitenkin luotua vieraitaan enemmän hyökkäyksiä. Hyvistä paikoista huolimatta maalinteko ei tuntunut millään onnistuvan. Vasta reilun tunnin pelaamisen jälkeen sai Ilves avausmaalinsa tehtyä, kun tauolla kentälle juossut Lauri Orava pääsi viimeistelemään tasoituksen.
Maali myös vapautti Ilveksen pelaamista ja toinen onnistuminen maalin muodossa nähtiin nopeasti. Teemu Hytönen pääsi pilkun kohdalta rankaisemaan vieraiden harhasyötöstä joukkueensa johtoon. Ilves pystyi hyvin prässillään pitämään Kissat pitkälti omalla alueellaan eikä vierasjoukkue päässyt kuin satunnaisesti hätyyttelemään Ilveksen puolustusta.
Ilves ei ottelun hallinnastaan huolimatta saanut voittoa palkinnoksi, sillä Kissat onnistui tasoittamaan pelin kolmisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Tasapeli tuntui hiukan tappiolta, sen verran enemmän Ilveksellä oli paikkoja lisämaaleihin. Jalkapallo on kuitenkin maalintekopeli ja siksi tulostakin on kunnioitettava.
Päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen näki pelissä paljonkin parannusta viime viikkoiseen TamU-otteluun verrattuna.
– Jos nyt vertaa tuohon viime viikon peliin, johon jouduttiin liian pian rikkonaisen harjoittelujakson jälkeen, niin tänään mentiin kyllä monessa suhteessa eteenpäin. Nyt oltiin jo päästy hiukan paremmin harjoittelemaan. Tällä viikolla oli jo 20 pelaajaa harjoituksissa, kun aikaisemmin oli ollut vaan kymmenisen pelaajaa.
Hiukan loppuminuuttien takaiskumaali harmitti Ladaa.
– Oltaisiin voitu se tilanne kyllä paremminkin pelattua. Varmasti kilpailullisessa pelissä olisimme johtotilanteessa erilailla pelattukin, mutta ei me näissä peleissä aleta aikaa kuluttamaan kulmalipulla.
Hyökkäyspelaamiseen Lada oli tyytyväinen, viimeistelyä lukuunottamatta.
– Päästään kyllä hyvin vastustajan boxin ympärille ja sisäänkin, mutta tietynlainen röyhkeys vielä puuttuu. Lopussa vielä alkaa väsymys vaikuttamaan ratkaisuihin, mutta kyllä meidän tänään olisi pitänyt tämä ottelu naulata noista paikoista.
Rikkonainen harjoittelu ei juurikaan näkynyt pelaajien juoksuvoimassa. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän näytti Ilveksellä bensaa riittävän vieraitaan paremmin.
– Tällä viikolla meillä oli enemmän tuoreita jalkoja käytettävissä, se auttoi todella paljon. Tuosta on hyvä jatkaa. Hiukan on viime aikoina harjoittelua tehnyt haastavaksi pelaajien vähyyden lisäksi se, että mukana on ollut niin eri tilanteissa olevia pelaajia. Osa on täysin terveinä pystynyt tekemään kaiken, mutta sitten siellä on ollut sairauksista ja loukkaantumisista toipuvia pelaajia, joille ei ole pystynyt samanlaista kuormaa harjoituksissa antamaan.
Ilves/ 2 pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina, jolloin Pirkkahalliin vieraaksi saapuu Komeetat Jyväskylästä.
Ilveksen kokoonpano:
12 Aro Oskari ->46’ 32 Väyrynen Lucas
2 Rasinen Lauri
5 Valli Elias
6 Riisanen Jere -> 64’4 Chaudry Ammad
19 Moisio Jaakko
30 Danish Iltaf
20 Berg Luca -> 54’ 15 Minkkinen Max
8 Lähteenmäki Akseli
83 Yli-Rajala Juuso -> 70’ 24 Tiikkaja Roni
10 Peltola Miska -> 46’ 84 Orava Lauri
7 Hytönen Teemu -> 70’ 10 Peltola Miska
Vaihtopelaajat:
16 Ciriaco Alex
Maalit:
- 27’ I-Kissat
- 64’ Orava Lauri
- 67’ Hytönen Teemu
- ’87 I-Kissat