Ilves/2 helppoon voittoon Komeetoista – Linus Rönnberg iski hattutempun avausjaksolla

Pirkkahallissa ei tarvinnut kauaa jännittää, kumpi Kakkosen joukkueista oli sunnuntaina parempi. Ilves pääsi harjoittelemaan pallonhallintaa sekä maalintekoa ja murskasi vastustajan mahdollisuudet kamppailla voitosta heti avausjaksolla.

Ilves/2 – Komeetat 7–0 (5–0)

Ilves/2 oli saanut pelaajiaan sairastuvalta takaisin ja se näkyikin otteiden selkeinä parannuksina edellisistä kamppailuista. Varsinkin avausjaksolla ei olisi uskonut joukkueiden pelaavan samalla sarjatasolla, niin ylivoimainen Ilves oli.

Avausosumaa saatiin kuitenkin odottamaan reilut 20 minuuttia, vaikka paikkoja olisi ollut jo useampaankin osumaan. Noel Hasa laukoi reilusta 25 metristä vapaapotkun maalivahdin sormien kautta verkkoon. Tämän jälkeen alkoikin Linus Rönnberg -show.

Linus hassutteli vastustajan puolustusta ja iski hattutempun kymmenessä minuutissa. Siinä välissä pääsi vielä Juuso Yli-Rajala puskemaan yhden osuman, joten tauolle mentiin Ilveksen viiden maalin johdossa.

Toisen jakson alkuun Komeetat yritti päästä vielä peliin mukaan, mutta suhteellisen nopeasti Ilves sai kuitenkin selkeästi pelinhallinnan takaisin itselleen. Pitkään näytti, ettei lisämaaleja saada millään tehtyä, mutta loppuminuuteilla verkko kuitenkin heilui kahdesti. Laurit Rasinen ja Orava viimeistelivät viimeisen viiden minuutin aikana lukemiksi 7-0.

Kakkosen pohjoisessa lohkossa pelaava Komeetat ei missään vaiheessa pystynyt vastaamaan Ilveksen peliin. Keltapaidat veivät kaksinkamppailut, pystyivät pitkiin syöttöketjuihin ja varsinkin luomaan tekopaikkoja vastustajaansa huomattavasti enemmän.

Seuraavan ottelunsa Ilves/2 pelaa viikon päästä sunnuntaina, jolloin vastaan saapuu Musan salama Porista.

Ilveksen avauskokoonpano:

12 Aro Oskari

2 Rasinen Lauri

16 Ciriaco Alex

4 Koistinen Jonne

25 Kyllönen Leo

8 Lehtonen Raskus

22 Hasa Noel

30 Danish Iltaf

83 Yli-Rajala Juuso

27 Rönnberg Linus

7 Hytönen Teemu

 

Vaihtopelaajat:

32 Väyrynen Luca

15 Minkkinen Max

20 Berg Luca

23 Vaajanen Ilari

28 Lähteenmäki Aleksi

84 Orava Lauri

Lue myös