Suomen Cup alkoi Ilves/2:n osalta voitokkaasti torstaina Nokialla. Sarjaporrasta alempana pelaava NoPS antoi hyvän vastuksen, mutta taipui lopulta kärsivälliselle Ilvekselle.
NoPS – Ilves/2 1–4 (1–0)
Nokialla oltiin talkoovoimin saatu Menkalan kenttä pelattavaan kuntoon ja NoPS pystyi isännöimään Ilvestä kotiyleisönsä edessä. Pitkään Nokialla eläteltiinkin toiveita jatkoon pääsystä, mutta ottelua hallinnut Ilves/2 otti lopulta selkeän voiton.
Tauolle mentiin NoPS:n Max Siljanderin laukoman maalin johdossa, mutta päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtisen ei kuitenkaan ollut huolissaan missään vaiheessa.
– Aika klassinen kahden eri sarjaportaan välinen ottelu. Meillä oli ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolmekin paikkaa, josta olisimme maalin tehdä, mutta ei mennyt sisään. Kaveri pääsi kerran hyökkäämään ja teki siitä sitten maalin.
Peli lopulta kääntyi maalienkin muodossa Ilvekselle, joukkue viimeisteli neljä osumaa toisella jaksolla. Ladan mukaan ottelu toimi hyvänä opetuksena joukkueelle.
– Tämän pelin opetus on se, että kun jaksetaan uskoa omaan tekemiseen, niin tulostakin kyllä syntyy. Tiesimme sen, että maaleja kyllä syntyy, kun luo noin paljon tilanteita. Todennäköisyydet olivat meidän puolellamme. Pelaajat pysyivät kärsivällisinä eikä kukaan lähtenyt sooloilemaan.
Harjoituspeleissäkin Ilves/2 on pystynyt tekopaikkoja luomaan, mutta onnistumisia ei kuitenkaan ole liikaa syntynyt. Kauden lähestyessä tämäkin ongelma näyttäisi oleva ohitettu.
– Välillä tulee pelejä, joissa viimeistelyprosentti on todella korkea ja välillä tuntuu, ettei mistään paikasta saada palloa sisään. Tämä kuuluu futikseen. Kyllähän tämä pitkässä juoksussa perustuu todennäköisyyteen eli paikkoja luomalla niitä onnistumisia kyllä tulee.
Kakkosen sarja-avaus lähestyy ja sairastumisista kärsinyt Ilves/2 alkaa sopivasti saada sairastupaansa tyhjennettyä.
– Terveystilanne on kyllä melkoisen hyvä nyt. Juuso Yli-Rajala on loukkaantumisen vuoksi sivussa vielä toukokuun puolelle ja Taha Özcelikiä kovasti odotetaan pelikuntoon sarjan alkukierroksille. Hiljalleen alkaa viimeisetkin toipilaat olla täydessä pelikunnossa ja saadaan lisää kilpailua pelipaikoista harjoituksiinkin.
Hiukan Ladaa harmittaa rikkonainen valmistautuminen, mutta uskoo silti joukkueensa olevan valmis viikon päästä alkavaan Miesten Kakkoseen.
– Meiltä peruuntui kaikkiaan kolme harjoituspeliä ja muutoinkin ollut aika tekemistä harjoituskauden suunnittelu noiden sairasteluiden vuoksi. Välttämättä emme ole vielä siinä kunnossa, missä voisimme olla. Osa pelaajista toki on, mutta osalla on vielä kirittävää. On se kuitenkin kiva, että sarja kuitenkin jo alkaa. Meille oli kuitenkin hyvä, ettei sarja alkanut tätä aikaisemmin.
Pelaajat saivat voitostaan pienen pääsiäisloman, jonka jälkeen valmistautuminen sarja-avaukseen alkaa.
– Kolmen päivän loma tähän, pääsevät pojat vähän maalailemaan munia ja syödä suklaata. Maanantaina jatketaan ja käännetään katseet kohti sunnuntain kotiottelua GrIFK:ta vastaan. Itse tulee katsottua vastustajien pelejä videolta, niihin uppoaa helpostikin 3-5 tuntia per peli.
Ilves/2 kohtaa sunnuntaina 24.4. Kaupissa GrIFK:n klo 18 alkavassa ottelussa. Tervetuloa seuraamaan, miten nämä tulevaisuuden lupaukset aloittavat kautensa Kakkosessa.
Ilves kokoonpano:
12 Aro Oskari
19 Moisio Jaakko
6 Riissanen Jere
5 Valli Elias -> 54’ 16 Ciriaco Alex
2 Rasinen Lauri C -> 85’ 20 Berg Luca
26 Lähteenmäki Akseli -> 85’ 11 Rantaneva Eemeli
15 Minkkinen Max -> 54’ 30 Iltaf Danish
13 Pietola Juho -> 54’ 29 Jukkola Oiva
8 Lehtonen Rasmus
10 Peltola Miska
7 Hytönen Teemu
Vaihtopelaajat:
32 Väyrynen Lucas
Maalit:
13’ 1–0 Siljander Max
73’ 1–1 Jukkola Oiva
78’ 1–2 Rasinen Lauri
82’ 1–3 Jukkola Oiva
90’ 1–4 Peltola Miska