Kolmen viikon tauon jälkeen Ilves ei aivan ehjää suoritusta saanut FC Lahtea vastaan puristettua, mutta pelaajien vahvan voitonhalun seurauksena täysi pistepotti jäi Ratinaan. Erittäin vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu tarjosi katsojille jännitettävää aivan viime sekunneille asti.
AVAUSJAKSO
Ilves aloitti ottelun pirteästi ja sai aikaiseksi hyökkäyksiä molemmilta laidoilta. Avausmaalin Ilves kuitenkin teki katkaistuaan Lahden purkupallon. Pallo ajautui Petteri Pennaselle, joka siirsin pallon vasemmalle jalalleen ja laukoi 16 metristä upeasti maalin kattoon.
Ilves jatkoi vahvaa hyökkäyspeliään, muttei onnistunut lisämaaleja vielä tekemään. Vesisateen yltyessä siirtyi pallonhallinta Lahdelle, joka pystyikin painamaan pelin syvälle Ilveksen alueelle. Tämä painostus myös tuotti tulosta ja Matti Klinga pääsi laukomaan tasoituksen.
Lahtelaiset pystyivät tasoituksen jälkeenkin pitämään painetta Ilveksen alueella, mutta Ilveksen puolustus pystyi peittämään vaarallisten tilanteiden syntymisen. Ilves pystyi peliään parantamaan vielä ennen jakson päättymistä, mikä lupasi hyvää toista jaksoa ajatellen.
TOINEN JAKSO
Toisen jakson alku oli pitkälti avausjakson kaltainen. Ilves hallitsi, mutta oli Lahdellakin omat paikkansa. Kertaalleen tarvittiin Rasmus Leislahden loistotorjuntaakin. Huonommaksi ei jäänyt virkaveli Antonio Reguero kentän toisessa päädyssä, joka kuitenkin joutui loukkaantumisen vuoksi poistumaan kentältä.
Ilves sai pelin hallinnan itselleen ja peliä pelattiin enimmäkseen lahtelaisten alueella, mutta tulostaululle ei muutoksia saatu aikaiseksi. Avausjaksolla varoituksen saanut Axel Vidjeskog tuli vaihtoon tunnin pelin kohdalla ja hänet korvasi Tuure Siira. Hieman Ilveksen vahvaa virettä oli hidastamassa pari pidempää lahtelaisten loukkaantumista, joihin kului useampikin minuutti.
Ilveksen painostus tuotti lopulta reilun 70 minuutin kohdalla, kun kulman jälkitilanteesta pääsi Tuomas Ollila kaukaa laukomaan kahden tolpan kautta pallon maaliin. Lähes välittömästi sai Lahti pallon Ilveksen maaliin, mutta sitä tilannetta edelsi paitsio ja kotijoukkueen johto jäi voimaan. Ilves suoritti kaksi vaihtoa ja otti kentältä pois hyvin pelanneet Tucon ja Eric Otengin. Tilalle juoksivat Mudu Sarr ja Tabi Manga.
Viimeisten viiden minuutin aikana Ilves juoksutti kentälle vielä tuoreita jalkoja Badreddine Busharan ja Tatu Miettusen muodossa, pois tulivat Kai Meriluoto ja Mikael Almén. Peli näytti jo päättyvän 2–1 lukemiin, mutta juuri lisäajan alettua saivat lahtelaiset rangaistuspotkun, jonka Macoumba Kandji laukoi maaliin.
Ilveksen pelaajat olivat kuitenkin päättäneet ottelun voittaa ja useiden hyvien tilanteiden päätteeksi Pennanen pääsi siirtämään kotijoukkueen riemukkaaseen johtoon ja lopulta voittoon.
KOUTSIN KOMMENTIT
Päävalmentaja Kallio jakoi kiitosta voitosta nimenomaan pelaajilleen.
– Pelaajilla oli vaan niin kova halu voittaa. Olihan se Lahden tasoitusosuma lopussa melkoinen takaisku, mutta pelaajien halu voittaa kotiyleisön edessä oli ihailtavaa.
Ilveksen vaisu pelaaminen avausjaksolla menee Kallion mukaan pelaamattomuuden piikkiin. Tauolla riitti, kun kävivät joukkueen kanssa muutamat asiat lävitse.
– Ei tauolla mitään myrkkykeittoa tarvinnut syöttää, kävimme läpi muutamia yksityiskohtia. Passivoidumme aivan liikaa avausjaksolla, minkä ansiosta Lahti sai niin vahvan otteen pelistä. Hävisimme siinä myös aivan liikaa kaksinkamppailuita. Hiukan tämä pitkä pelitauko toi alaspäin meidän koko pelin kontrollointia ja siksi varmaankin tuo passivoituminen tapahtui.
Pitkän tauon jälkeen voitto maistui hyvältä ja Ilveksen vahva kotivire sai jatkoa. Sen jatkumista päästään seuraamaan jo tulevana keskiviikkona, kun HIFK saapuu Ratinaan Ilveksen vieraaksi.
ILVES – FC LAHTI 3-2 (1–1)
8’ Pennanen 1–0
29’ Klinga 1–1
72’ Ollila 2–1
90+2’ Kandji 2–2
90+6’ Pennanen 3–2
Kokoonpano:
1 Leislahti Rasmus (MV)
2 Ollila Tuomas
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni
8 Pennanen Patteri (Kapt)
11 Ngueukam Ariel 78’ -> 7 Sarr Momodou
15 Almen Mikael 85’ -> 16 Miettunen Tatu
18 Vidjeskog Axel 62’ -> 13 Siira Tuure
11 Mäenpää Aapo
42 Meriluoto Kai 85’ -> 21 Bushara Badreddine
49 Oteng Eric 78’ -> 17 Tabi Manga Luc Landry
Vaihtopelaajat
12 Huuhtanen Eetu
23 Hasa Noel