Ilveksen harjoitusvahvuudessa viisi juniorilahjakkuutta

Ilves aloitti kauden 2017 harjoitukset maanantaina 28.11. Jarkko Wissin valmentamassa ryhmässä on yhteensä 20 sopimuspelaajaa sekä harjoitusvahvuuteen on nostettu myös viisi lahjakasta junioria.

Ilveksen nuoret pelaajat edustuksen mukaan marraskuussa:

Valtteri Hiilloskorpi

Kotikisoihin valmistautuvan Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin kuuluva Ilves-kasvatti (kuvassa alla).

Systemaattinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen pelaaja, jonka parhaimmat ominaisuudet tulevat esiin laitapuolustajan pelipaikalla. Fyysisten ominaisuuksien vuoksi myös laitapelaajan roolia pelannut Valtteri on halukas ottamaan seuraavia askelia omalla pelaajapolullaan.

hiilloskorpi

— —

Julius Järvinen

Myös Ilves-kasvatti, jonka pelaajapolku on ollut hiukan toisenlainen kuin muilla. Sosiaalinen, juonikas ja intohimoinen pelaaja, jonka parhaimmat ominaisuudet tulevat esiin hyökkäävissä rooleissa laidalla tai keskellä.

Julius on perinteinen järjestelijä, jonka yllätyksellinen ratkaisukyky saa vastustajat pysymään varpaillaan murtautumisvaiheen ratkaisuissa.

— —

Joakim Selkämaa

Nuorisomaajoukkueissakin esiintynyt Ilves-kasvatti. Isokokoinen urheilijanalku omaa paljon sekä fyysisiä- että teknisiä ominaisuuksia noustakseen puolustuspelaajien kansalliseen eliittiin.

Motivoitunut nuori herra on parhaimmillaan puolustuslinjan keskisektorilla.

— —

Tariq Kazi

Ilveksen pelaajapolun läpi kulkenut laitapuolustaja. Hänellä on nuoreksi urheilijaksi jo kansainvälisen tason ominaisuuksia, joiden ansiosta uhkaa löytyy kentän molemmissa päädyissä.

Tunnollinen puurtaja on raivannut tietään tasaisesti ja varmasti saavuttaakseen omia välitavoitteita pelaajaurallaan.

— —

Santeri Kallio

Kuulunut kaikki juniorivuodet ikäluokan parhaimpiin Ilves-pelaajiin (kuvassa alla).

Isokokoinen, oppimishaluinen ja nöyrä hyökkääjä, jonka parhaimmat ominaisuudet tulevat esiin vastustajan maalin läheisyydessä. Hyvän pelikäsityksen ansiosta Santeri on erittäin monikäyttöinen hyökkääjä erilaisissa pelijärjestelmissä.

kallio

20 pelaajasopimusta:

Ilveksellä on tällä hetkellä jo 20 pelaajasopimusta kaudelle 2017. Lisää sopimusneuvotteluja käydään jatkuvasti.

Maalivahdit:
1 Mika Hilander

Puolustus:
2 Antti Hynynen
4 Felipe Aspegren
5 Jani Tanska (FC Lahti –> Ilves)
16 Tatu Miettunen
25 Antti Koskinen
27 Martti Haukioja

Keskikenttä:
7 Marco Matrone
8 Iiro Järvinen (JJK –> Ilves)
14 Tuure Siira
15 Lauri Ala-Myllymäki
17 Eero Tamminen (VPS –> llves)
19 Jaakko Juuti
20 Reuben Ayarna
22 Emile Paul Tendeng
24 Artturi Ruuth 

Hyökkäys:
11 Mikael Soisalo
13 Yunus Sentamu
26 Antto Hilska
## Tuco (SJK –> Ilves)

Lue myös