Ilveksen brasilialaistähti viihtyy Tampereella

Brasiliassa jokainen pikkupoika unelmoi jalkapalloammattilaisen urasta, niin teki myös Jair Tavares Silva. Atlantin rannalla sijaitsevassa Barra de Santo Antonion kaupungissa, melko köyhissä olosuhteissa, varttunut Jair oli tottunut viettämään aikaa pallon kanssa. Upeilla hiekkarannoilla hän pelasi muiden lasten kanssa usein rantafutista, jossa pallonkäsittelytaito kehittyi väkisinkin.

Jairille perhe, varsinkin äiti, on aina ollut erittäin tärkeä. Siksi hänelle oli toisaalta vaikeaa muuttaa jo 11-vuotiaana pois kotoa, toiseen kaupunkiin. Jair kuitenkin tähtäsi ammattilaisuuteen ja satsasi kaiken sen eteen, että joku päivä voisi pelata futista ammattilaisena. Koska perhe, varsinkin äiti, on aina auttanut tämän unelman saavuttamisessa ja tukenut Jairia paljon kaikin tavoin, niin on hienoa, että hän nyt pystyy auttamaan heitä.

22-vuotiaana hänelle tuli mahdollisuus siirtyä kauas Pohjolaan pelaamaan Ituano FC:stä, Sao Paulolaisesta joukkueesta, jossa pelasi ennen siirtymistä. Pitkään Suomessa toiminut Luiz Antonio yhdessä Thiago Cruzin ja Markus Heikkisen kan
[raw]ssa järjestivät Jairille sekä kahdelle muulle brasilialaisnuorukaiselle pelipaikan Ykkösessä pelanneeseen AC Ouluun. Suomen ilmasto, varsinkin runsas lumisuus sekä talven kylmyys, oli Jairille melkoinen yllätys.

Nuori mies ei kuitenkaan antanut minkään haitata hänen kehittymistään jalkapalloilijana, joten hän sopeutui nopeasti niin ilmastoon, erilaiseen ruokaan sekä kulttuuriinkin. Varsinkin se, että Suomessa aikuisetkin miehetkin joivat ruokailun yhteydessä maitoa, hämmästytti Jairia. Pieni haaste oli se, että Jair puhui ainoastaan portugalin kieltä, jota taas Suomessa ei kovinkaan moni osaa.

AC Oulun mestaruushaaveet jäivät toteutumatta ja Ykkösen parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valitun Jairin oli aika vaihtaa maisemaa kehittyäkseen jalkapalloilijana. Hän oli sosiaalisessa mediassa huomannut usein Ilveksen uutisointia ja kiinnostui seurasta. Hän havaitsi tamperelaisten pelityylin miellyttävän häntä ja kiinnostui seurasta enemmänkin. Kiinnostus oli molemminpuolista ja asiat alkoivat edetä nopeasti eteenpäin. Jair solmi Ilveksen kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

Jair on tuntenut itsensä tervetulleeksi Suomeen heti alusta alkaen. Niin Oulussa kuin Tampereellakin hänet on otettu lämpimästi vastaan sekä joukkuetovereiden että kanssaihmisten toimesta. Jair on oppinut pitämään Suomesta ja pitääkin itseään jo osittain suomalaisena.

Jair on kokeillut sekä luistelua että hiihtämistä, joista hiihdosta hän alkanut pitämään. Jair on myös opiskellut suomen kieltä ja ymmärtää jo hyvin mitä hänelle suomeksi puhutaan. Puhuminenkin paranee päivittäin, mutta vielä hän hiukan arastelee kieltä käyttää.

Tampereesta Jair pitää suunnattomasti. Isossa kaupungissa on paljon vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon sekä paljon brasilialaisia sekä muita portugalia puhuvia. Löytyypä Tammelantorilta myös koju, josta saa brasilialaista ruokaa ostettua. Saunasta ja paljusta nauttiva Jair rentoutuu parhaiten perheensä parissa. Varsinkin tyttären kanssa hän haluaa viettää paljon aikaa ja heidät näkeekin usein niin leikkipuistoissa kuin uimahallissakin.

Jair odottaa itseltään ja Ilvekseltä paljon tällä kaudella. Joukkueella on loistava mahdollisuus uusia Suomen Cupin voitto sekä taistella Veikkausliigan mestaruudesta. Jair tuo joukkueeseen taitoa, pelikäsitystä sekä tempoa ja kiittelee joukkuekavereidensa osaavan lukea hänen pelaamistaan yhä paremmin. Jair haaveilee edelleen pääsystä Euroopan suurseuroihin pelaamaan, mutta nyt hän antaa kaikkensa Ilvekselle.

kolikkopelit eivät ole vain olleet olemassa jo pitkään, vaan ne ovat nyt suositumpia kuin koskaan ennen. Ainoa asia, joka muistetaan valittaessa paikka pelata lähtö- ja saapumisaikoja, on, että jos olet harrastuksessasi, sinun on suhtauduttava siihen erittäin vakavasti tai muuten et koskaan löydä aikaa pelata kolikkopeliä. Tämä on tärkein syy, miksi monet ihmiset rakastavat pelien lähtöä, ja he pelaavat niitä hyvin säännöllisesti. Jos haluat oppia nauttimaan itseäsi harrastuksesta, voit yrittää liittyä kasinoon.

Nautit paljon vapaa-aikaa, jos olet pelaamassa rahaa ja harrastuksena on yksi viihdyttävimmistä asioista, joita voit tehdä. Saat nauttia ja pitää hauskaa pelaamalla lähtö-otoksia kasinollasi tai vapaa-ajallasi. Kuten edellä mainittiin, jos olet kiinnostunut harrastuksesta ja sinusta tuntuu, että voit omistaa vapaa-ajan siihen, voit yrittää löytää paikan, josta löytyy hauskaa ja viihdettä. Jos sinulla ei ole oikeaa harrastusta tai olet vain laiska, olisi parempi, jos päätät pelata online slot-pelejä.

Ainoa ero verrattuna online-kasinoon verrattuna perinteisiin kasinoihin on, että se on paljon helpompaa tehdä. Ainoa mitä sinun on tehtävä, on löytää paikka, joka tarjoaa lähtö- ja saapumisaikoja, ja siellä voi pitää hauskaa. Sinun on kuitenkin oltava varovainen valittaessa online-kasinoa, koska jotkut ovat laittomia ja jotkut ovat vääriä. Siksi on välttämätöntä, että teet asianmukaiset varotoimet. Monet ihmiset suhtautuivat skeptisesti pelien pelaamiseen verkossa, koska oli vaikea uskoa, että joku voisi pitää hauskaa, kun hän ei ole edes fyysisesti läsnä.

Suomesta saattaa tulla kuitenkin Jairille se paikka, jossa pelaajauran jälkeinen elämä jatkuu. Vaikka hän ikävöi äitiään ja perhettään sekä kotimaataan Brasiliaa, on Suomi hyvä ja turvallinen paikka jatkaa elämää. Hän uskoo toimivansa uransa jälkeen jollain tapaa mukana urheiluelämässä. Fysiikkavalmennus häntä kiehtoo ja sen parissa hänet saatetaan nähdäkin myöhemmin.

Juttu kirjoitettiin Ilves Murisee -liitteeseen helmikuussa 2020

Lue myös