Ilveksen riveissä alkukaudella pirteästi esiintynyt Iiro Järvinen on joutunut muiden pelaajien lailla tyytymään viime aikoina omatoimiseen harjoitteluun. Ilves oli juuri valmistautumassa Suomen Cupin puolivälieräotteluun KTP:tä vastaan, kun pelaaminen kiellettiin koko maassa.
”Onhan tämä vähän outo tilanne, kun ei ole joukkueharjoituksia lainkaan. Olin palautunut hyvin pikku loukkaantumisesta ja odotin tuota cupin peliä kovasti, joten oli oikeastaan sellainen tuplaharmitus, kun peliä ei päästykään pelaamaan”
Ennen loukkaantumistaan Iiro oli erittäin hyvässä vireessä ja pelasi pirteästi sekä tehokkaasti. Tähän yhtenä vaikuttavana osatekijänä oli varmaankin hiukan muuttunut rooli.
”Tänä talvena pelasin enemmän ihan laidalla. Aikaisemmin olin juossut sisään ikään kuin toiseksi kymppipelaajaksi, mutta nyt pysyin enemmän laidalla. Siinä pääsen ehkä enemmän käyttämään ominaisuuksiani, kuten nopeutta. Jaksan myös juosta laitaa niin ylös kuin alaskin päin.”
Iiron omatoiminen treenaaminen on ollut paljon fysiikkaan liittyvää. Punttiharjoittelua, juoksulenkkejä, keskivartalon voimaharjoittelua sekä erilaisia kuntopiirejä hän on tehnyt paljonkin.
”Jonkin verran olen käynyt pihalla pallonkin kanssa harjoittelemassa, mutta eihän mitään pelinomaista harjoittelua pysty tekemään yksin. Fyysisen kunnon puolesta olen varmasti valmis aloittamaan kauden. Tietysti pelikunto on eri juttu ja pelirutiiniin pääsemiseen menee oma aikansa, mutta sehän on toki kaikille sama.”
Ihan koko päivää ei Iirokaan kuluta harjoittelemiseen, vaan täytettä päivään täytyy löytää muualta.
”Nyt ainakin on tullut ruokaa laitettua huomattavasti enemmän ja jopa leivottua. Ihan vielä ei ole tarvinnut netistä reseptejä etsiä kuitenkaan. Ulkoiltua on myös tullut melko lailla. Pleikkaria on tullut kanssa pelattua viime aikoina.”
Iiron vanhemmat ja isovanhemmat asuvat Jyväskylässä. He, kuten muukin Iiron lähipiiri, on säilynyt korona ulottumattomissa.
”Vanhemmat työskentelevät nyt kotoa käsin etätöitä tehden ja isovanhemmat ovat aika kiltisti noudattaneet kehotusta pysytellä kotona. Eivät ole siis kapinallisia vanhuksia!”
Joukkuetovereiden kanssa Iiro viestittelee päivittäin ja varsinkin Ilveksen Instagram-tilille pyörivät pelaajien haastamiset toisilleen saa häneltä kiitosta.
”Sitä oli mukava tehdä ja on ollut hienoa seurata kavereiden tekemisiä. Näitä saisi olla enemmänkin!”
Kauden alkamisen ajankohtaa ei vielä tiedä kukaan, toki kaikki toivovat sen alkavan mahdollisimman pian. Jonkin verran on ilmaan heitetty kauden pelaamista brittityyliin eli syksystä kevääseen. Tämä ei kuitenkaan Iirolta saa kannatusta.
”En oikein tiedä tuosta. Suomessa ei nuo hallit ole kovin hyviä ja ainakaan katsojia ei saisi läheskään niin paljoa kuin oikeille kentille. Ehkä ennemmin joku lyhyempi kausi kuin tuollainen talven yli halleissa pelattava.”
Ilves ja Haka kohtaavat toisensa Pirkanmaan Derbyssä lauantaina 25.4. Nykytilanteen vallitessa ottelu pelataan Playstationilla ja se striimataan livenä Youtubeen. Ottelua pääsee seuraamaan ostamalla viiden euron hintaisen pääsylipun. Lisätietoa ottelusta saat täältä.
”Totta kai aion katsoa ottelun, sitähän ei mistään hinnasta voi jättää väliin. Ilves lähtee hakemaan luonnollisesti voittoa. Mettälän Ilari on ainakin harjoitellut kovasti ja on valmis pelaamaan. Finaalissa Ilves voittaa Hakan 5-3. Lähdetään sillä taktiikalla, että minä keskittelen oikealta laidalta palloja Ilarille ja hän laittaa niitä sisään. Saattaa joku meikäläisen flippi mennä suoraan maaliinkin!”
Kannattajilta tulleista ehdotuksista yksi on miesten edustusjoukkueen hyväntekeväisyysottelu Ilveksen naisten jääkiekkojoukkuetta vastaan. Lajina olisi jääkiekko. Tähän Iiro lähtisi kilpailuhenkisenä pelaajana luonnollisesti mukaan.
”Ilman muuta, vaikkei minulla mitään jääkiekkotaustaa olekaan. Saan kuitenkin luistimet kireälle ja pysyn pystyssä jäällä, joten valmis pelaamaan!”
Ilveksen upeille kannattajille Iiro haluaa toivottaa malttia.
”Kyllä se kausi sieltä vielä tulee pelattavaksi. Pitäkää sillä välin itsestänne huolta!”