
Tamperelaisyleisöä hemmotellaan tulevana lauantaina todellisella huippuottelulla, kun ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt HJK saapuu sarjakärki Ilveksen vieraaksi. HJK:n historia on pitkä ja maineikas, tässä todellakin vain lyhyt yhteenveto seuran taipaleesta.
HJK:n tarina alkaa ensimmäisestä suomalaisesta urheilun maailmanmestarista, pikaluistelija Franz Fredrik Wathénista. Tukholmassa 1901 MM-kultaa voittanut Wathén oli kiinnostunut myös jalkapallosta, ja yhdessä muiden saman mielisten nuorukaisten kanssa he päättivät perustaa uuden seuran. Vuonna 1907 seuran nimi kulki ensin muodossa Helsingin Potkupalloklubi (Helsingfors Sparkbollsklubb), mutta virallisessa perustamiskokouksessa nimeksi muutettiin Helsingin Jalkapalloklubi (Helsingfors Fotbollsklubb). Aluksi seura oli täysin kaksikielinen, mutta hyvin pian viralliseksi kieleksi tuli suomi.
HJK:ssa omat lajijaostot ovat olleet jalkapallon ohella jääpallossa (5 Suomen mestaruutta), keilailussa, jääkiekossa (3 Suomen mestaruutta), tenniksessä, taitoluistelussa (5 Suomen mestaruutta) sekä käsipallossa. Lisäksi seuran nimissä on pienemmässä mittakaavassa harrastettu yleisurheilua, luistelua, rugbya sekä maahockeyta.
HJK pysyi monilajiseurana aina vuoteen 1976 asti, jolloin käsipallotoiminta lakkautettiin. Näin Klubista tuli jalkapalloilun erikoisseura. Tärkeitä ihmisiä Klubin historiassa on luonnollisesti useita, mutta ainakin kaksi henkilöä taustajoukoista on nostettava esiin. 1960-luvulla Olli Lyytikäisen (Apu-lehden omistaja) valinta seuran puheenjohtajaksi selkeytti toimintaa ja hän pystyi sekä rahoittamaan seuraa että tarjoamaan pelaajille työpaikkoja. 70-luvulla puolestaan seuraa rahoitti viihteen monialataituri Paavo Einiö. Hieno yksityiskohta on se, että yksi Ilveksen perustajajäseniä ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja Niilo Tammisalo toimi HJK:n puheenjohtajana vuonna 1946. Tammisalo oli tosin jalkapalloilijanuransa pelannutkin Klubissa.
HJK on menestynein jalkapalloseura Suomessa, peräti 29 Suomen mestaruutta! Suomen Cupin voittojakin 13 ja Liigacupin he ehtivät voittaa viidesti. Naisten puolellakin menestystä on tullut 22 mestaruuden, 16 Cup-voiton ja kahden Liigacupin voiton myötä. HJK on myöskin toistaiseksi ainoa suomalaisseura, joka on edennyt Mestareiden Liigassa ja Eurooppa Liigassa lohkovaiheeseen.
Klubi tunnetaan sinivalkoisesta pystyraidoituksellisesta pelipaidastaan. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin, vaan alkuaikoina seura pelasi kokonaan valkoisella paidalla mustien housujen ja sukkien kera. Kuitenkin jo 1909 seura halusi ottaa kantaa suomalaisuusaatteen puolesta (Suomihan ei vielä ollut itsenäinen valtio) ja näin pystyraitainen sinivalkoinen pelipaita tuli käyttöön. Klubin logo näki päivänvalonsa 1913 ja sen suunnitteli Osmo Korvenkontio.
HJK:ssa on kautta aikain ollut merkittäviä suomalaisia jalkapallopersoonia, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Nimet Aulis Rytkönen, Atik Ismail, Kai Pahlman, Pasi Rautiainen, Jari Rantanen sekä Aki Riihilahti osaa jokainen yhdistää niin Klubiin kuin suomalaiseen jalkapallohistoriaan. Kukin heistä on myöskin HJK:n Hall of Famessa, johon on valittu 32 tärkeää henkilöä Klubin taipaleen varrelta.
Tälle kaudelle Klubi lähti jälleen kerran suurena ennakkosuosikkina, mutta joukkue ei ole pystynyt toistaiseksi vastaamaan huutoon. Loistavaa työtä vuosikaudet valmentajan tehnyt Mika Lehkosuo joutui jättämään pestinsä ja hänen tilalleen hankittiin RoPS:ssa hyvää työtä tehnyt Toni Koskela. Hän on saanut Klubia piristettyä ja joukkue on pieneltä takamatkalta tulossa kovaa vauhtia mukaan mitalitaistoon. Heillä on nyt neljän tappiottoman ottelun putki, mutta pienenä rasitteena tiistaina pelattava Mestareiden liigan karsintaottelu Färsaarilla. Sinne Klubi matkaa 3-0 kotivoitto taskussaan. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa pisteet tasattiin maalittoman tasapelin jälkeen ja viime kaudella Klubi voitti keskinäisitä otteluista kaksi yhden päätyttyä tasan.
Seurattavia Klubilaisia:
Lassi Lappalainen: 20-vuotias tulevaisuuden lupaus. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka luovalla ja teknisellä osaamisellaan viihdyttää katsojia
Maksim Rudakov: 23-vuotias venäläismaalivahti. Toista vuotta lainalla pietarilaiselta Zenitiltä. Kamppailee Mika Hilanderin kanssa Veikkausliigan parhaan maalivahdin tittelistä
Eetu Vertainen: Lahjakas 20-vuotias hyökkääjä. Ruuti ollut toistaiseksi todella märkää, mutta tämä nuorukainen on seuraamisen arvoinen.
Kaan Kairinen: Keskikentän 20-vuotias taituri, joka omaa todella hyvän laukauksen
Kauden toistaiseksi kuumin kohtaaminen Tammelassa lauantaina klo 17.00.
Hanki lippusi pian, kohta niitä ei enää ole jäljellä…