Naiset jalkapallojohtajina -koulutus päätökseen – Heli Rekimies mukana

rekimies-heli-ilves

Naiset jalkapallojohtajina –koulutus järjestettiin tänä vuonna FIFA:n tuella toista kertaa. Koulutukseen osallistui 21 jalkapalloseurojen johtotehtävissä toimivaa tai tällaisiin tehtäviin tähtäävää naista.  

Ilveksen fysiikkavalmentaja ja fysioterapeutti Heli Rekimies oli mukana koulutuksessa.

Koulutus koostui kahdesta viikonlopun mittaisesta lähijaksosta sekä välitehtävistä. Koulutuksen tavoitteena on osaamisen lisääminen, verkostoituminen sekä naisten kannustaminen jalkapallon johtotehtävissä toimimiseen.   

Viime viikonloppuna (5.-6.11.) järjestettiin koulutuksen päätösjakso Helsingissä. Päätösjaksolla Palloliiton varapuheenjohtaja Kaarlo Kankkunen keskusteli ryhmän kanssa suomalaisen jalkapallon ja futsalin uudesta toimintastrategiasta. Espoon Palloseuran palvelupäällikkö Jari Kanth kertoi omassa puheenvuorossaan koulutusporukalle seurajohtamisesta ja muutostilanteeseen liittyvistä haasteista ja onnistumisista. 

KPMG:ssä Sports Advisory ja johtamisen palvelut -ryhmässsä manager -tehtävässä toimiva Sirpa Korkatti kertoi koulutuksessa oman tarinansa urheilujohtajana ja puhalsi esimerkillään innostusta osallistujiin.  Palloliiton tapahtumamanageri ja poikien vuoden 2018 U19 EM-lopputurnauksen pääsihteeri Jeannette Good inspiroi koulutusryhmää kokemuksillaan kansainvälisten jalkapallotapahtumien johtamisesta.   

Yksi päätösjakson tärkeimmistä teemoista oli esiintymis- ja vaikuttamistaitojen kehittäminen, joita harjoiteltiin esiintymisvalmentaja Niina Sainiuksen johdolla.

Koulutukseen osallistuneet:
Laura Jokinen / HPS
Jonna Buhanist-Huhtanen / PuiU
Johanna Tiinus / HJK
Heidi Puolitaival /HJK
Sanna Vara /FC Kontu
Eija Grönholm / Kotkan Nappulat
Heidi Matinlassi / FF Jaro, Ab Liga Jaro Oy
Anna Helenius / Pelaajayhdistys
Salla Niemi / TPV
Heli Rekimies / Ilves
Johanna Leppänen / TPS juniorijalkapallo
Minna Palo / ÅIFK
Merja Soosalu / KelA
Stella Backman /PEP
Johanna Kurikka / KaPy
Maija Sivonen / IIF
Riikka Korhonen / KyIF
Jenni Hannula / FC Kuusysi
Mirka Järnefelt / I-HK
Leena Louhisola / Espoon Tikka
Teija Korpilahti / VPS Juniorit

Lähde: Palloliitto

Lue myös