Lauantaina 10.2. Pirkkahallissa nähtiin ennen miesten CUP:n peliä hallitsevan mestarin kunto, kun Ilves ja FC Honka ottivat harjoitusottelussa mittaa toisistaan. Honka voitti kyseisen ottelun selkeästi 0-5 lukemin.
Molemmat joukkueet olivat todella pienellä rosterilla matkassa ja näin kaikki mukana olleet pelaajat saivatkin paljon peliaikaa. Toivottavasti flunssa-aalto alkaa pikkuhiljaa hellittämään ja Ilves saisi kaikki pelaajat mukaan otteluihin.
Kuten aiemmissakin harjoituspeleissä, Ilves lähti otteluun kovalla prässillä, joka tuottikin tulosta. Prässin ansiosta Ilves kontrolloi Hongan hyökkäyspeliä mallikkaasti, eikä hallitseva Suomen mestari päässyt ottelun alussa kontrolloituihin hyökkäyksiin. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin Honka pääsi otteluun mukaan.
Ottelun avausmaali nähtiin kahdeksannella peliminuutilla, kun Honka onnistui murtamaan Ilveksen puolustuslinjan ja näin heidän hyökkääjänsä pääsi kaksin Sara Ingetiä vastaan. Sara sai jalkaansa pallon eteen, mutta Hongan hyökkääjä pääsi ensimmäisenä irtopalloon ja ohjasi pallon maaliin. Seuraavaa pöytäkirjamerkintää maalin valossa saatiin odottaa lähes 30 minuuttia. 35. peliminuutilla Honka pääsi kuittaamaan taukolukemiksi 0-2 hyvän prässin lopputuloksena.
Tauon jälkeen Ilves tuli taas vahvasti ja onnistui luomaan tilanteita Hongan maalilla. Pallo ei kuitenkaan pomppinut Ilveksen kannalta suotuisasta ja lukemat pysyivät tiukasti 0-2 aina 65. peliminuutille asti. Maalinteossa onnistui jo kolmannen kerran Honka ja puoliajalla Ilveksen maaliin tullut Annika Laihanen joutui antautumaan ensimmäisen kerran hienon laukauksen edessä. Honka onnistui murtautumaan oikealta läpi ja pelaamaan toiseen aaltoon josta oli helppo työ viimeistellä lukemiksi 0-3.
Neljäs maali oli tyylikäs laukaus ylänurkkaan. Valitettavaa tässä oli se, että Ilveksen omat pelaajat syöttivät tämän maalin. Ottelun loppulukemat 0-5 Honka viimeisteli ottelun 86 peliminuutilla.
”Oli etukäteen odotettavissa haastava peli terveystilanteen vuoksi ja tottakai, kun vastassa on hallitseva Suomen mestari. Honka oli vakuuttavan varma omassa pelissään ja vaikka meillä oli ajoittain omat hyvät hetkemme, oli lopputulos oikeutettu. Toivotaan, että joukkuemme terveystilanne paranee tulevina viikkoina niin voimme jatkaa hyvää työntekoa isommalla joukkiolla ja saadaan sitä myöten joukkuepeliämme parempaan suuntaan.” summasi ottelun kulkua Ville Väisänen.
Seuraavan kerran Ilveksen naiset astelevat Pirkkahallin vihreälle veralle 24.2.2018 klo 12.15, kun joukkueen kunnon tulee puntaroimaan JyPK.