
Keskushyökkääjä Tiemoko Fofana saapui Ilvekseen vuosi sitten heinäkuussa vain 18-vuotiaana. Tällä kaudella joukkue on parantanut peliään entisestään.
– Olemme pelanneet hienosti yhteen. Meidän täytyy vain pitää sama mentaliteetti ja tempo yllä. Osoitimme jo cup-mestaruudella, että voimme saavuttaa suuria asioita, Fofana kertoo.
Toistaiseksi tänä vuonna vyölle on kertynyt 16 Veikkausliiga-ottelua, joissa on syntynyt kaksi maalia. Viime ottelussa IFK Mariehamnia vastaan Fofana teki näyttävän ja epäitsekkään esityön Ilari Mettälän 1-0-voittomaaliin.
– Maalisyötön antaminen on totta kai hienoa, mutta haluan parantaa viimeistelyäni. Etenkään kärjessä palloon ei välttämättä pääse kiinni kovinkaan usein. Yhdessä pelissä on harvinaista saada viisi hyvää maalipaikkaa. Eteen voi tulla vain kaksi tai kolme tilaisuutta, ja niissä täytyy sitten onnistua.
– Hyökkääjältä vaaditaan keskittymistä ja valppautta. Jos maalinteko ei suju, se voi vetää itseluottamusta alas. Oikealla asennoitumisella heikoistakin jaksoista pääsee kyllä yli, Fofana uskoo.
19-vuotias norsunluurannikkolainen on pelannut ensimmäiset aikuisten pelinsä Euroopassa yksinomaan Ilveksessä. Nuorukaisen ammattilaisura on vasta alussa.
– Olen vielä nuori pelaaja, joten en kasaa liikaa paineita itselleni. Pysyn tyynenä. Minulla on aikaa kehittyä ja jatkaa kovaa harjoittelua. Uskon, että minua odottaa hieno tulevaisuus.
Tiemokon kymmenen kivointa / setti suosikkeja
ruoka: Pavut, parsakaali ja salaatit. Kaikki terveellinen.
juoma: vesi
TV-sarja: Game of Thrones
musiikki: ranskalainen räp
jalkapalloilija: Didier Drogba
seura Ilveksen lisäksi: Borussia Dortmund
harrastus: Käyn kuntosalilla ja pyrin kehittämään persoonaani. Haluan näyttää hyvää esimerkkiä perheelleni ja yhteisölleni.
asia Suomessa: hot wings!
matkakohde: kotikaupunkini Abidjan Norsunluurannikolla
vitsi: Se on vitsi, kun Baba Mensah yrittää tanssia pukukopissa.

Aiemmat lempparilistat:
Iiro Järvinen »
Felipe Aspegren & Janne Saksela »
Tariq Kazi »
Eero Tamminen »
David Addy »
Tatu Miettunen »
Jesse & Roope Huhtala »
Tuure Siira »
Lauri Ala-Myllymäki »
Janne-Pekka Laine & Mika Hilander »